"Alatte ymmärtää", sanoi Bromel. "Saan kyllä lupauksenne jonakin päivänä. Voin odottaa."
"Sanoin tietäväni, miltä teistä tuntuu, mutta en tunne sillä tavalla teitä kohtaan. En rakasta teitä, Bromel. Olkaamme ystäviä. Voin nyt olla hellempi ystävä kuin ennen vanhaan."
"Ellette rakasta minua, niin mitä se merkitsee, että sanoitte muuttuneenne?"
"Väititte luonteeni muutamien puolien nukkuvan. No niin, ne kaikki ovat heränneet nyt. En halveksi enää rakkautta enkä avioliittoakaan. Haluaisin mielelläni lapsia itselleni."
"Mitä teille onkaan tapahtunut?"
"Senhän kerroin jo teille. Olen järkevämpi."
"Eikö teillä ole mitään muuta sanottavaa minulle?"
"Ei mitään."
Bromel alkoi kävellä edestakaisin huoneessa. Hän pysähtyi vihdoin tornin ikkunan viereen. Sitten hän katseli jonkun aikaa ulos.
"Kun olin täällä viime kerran", sanoi hän, "laittoi isänne taloa kuntoon Lancelotille. Hän saapuikin tänne, luullakseni?"