"Hänelle ei siitä tulisi mitään valoa. Hän jättäisi meidät kuten olet sanonut."
"Niin hän kyllä tekisi", myönsi Ginevra. "Se olisi selvää."
"No niin, meidän ei tarvitse arvailla, mitä hän tekisi siinä tapauksessa, että kertoisin hänelle, koska en aio sitä tehdä. Ei mikään mies voi paljastaa sen naisen nimeä, joka on hänelle antautunut, enkä tahdo tulla poikkeukseksi senvuoksi, että minun pitäisi mukaantua Galahadin ivaan. Mutta jos nainen haluaa kerskailla rakastajastaan, on se hänen tunnustettu etuoikeutensa. Miksi et kerro sitä hänelle itse?"
"Kuolisin mieluummin! Lancelot, hän luulee minua —"
"Anna olla", keskeytti Lancelot. "Olen aavistanut kaikenlaisia loppuja loistavalle rakkaudellemme, mutta en ikinä tällaista. Meidän rakkautemme! Olet niin ylpeä siitä, että kuolisit, jos poika saisi sen tietää!"
"Kuinka on oman ylpeytesi laita? Kerro hänelle itse." Kuningattaren kasvoja kirkasti onnellinen mielijohde.
"Mikä ihmeellinen aate!"
"Mikä sitten?" kysyi Lancelot.
"Ajattelin, kuinka loistavaa olisikaan tehdä, kuten ehdotit — kertoa kaikille — mennä Arthurin luo ja ilmoittaa, että me rakastamme toisiamme — kertoa Galahadille — kieltäytyä tunnustamasta mitään häpeää siinä, minkä tiedämme puhtaaksi."
"Olen aina toivonut saavani kuolla haarniska ylläni", sanoi Lancelot. "Aatteesi toteuttaisi luultavasti toivoni. Ei, Ginevra, kaikki on jo liian myöhäistä. Meidän pitää jatkaa, kuten aloitimmekin, ja kestää seuraukset."