"Mutta minun rakkauteni ei ole palanut loppuun", sanoi Lancelot, "ja epäilen, onko sinunkaan. Nopein keino sen todistamiseksi olisi, että lähtisin vierailemaan Elainen luo."
"Todista se sitten — olen pyytänyt sitä sinulta."
"En halua."
"Etkö luvannut?"
"Olin liian hätäinen."
Hän istui katsellen Ginevraa. Huolimatta moittivista sanoistaan Lancelot tiesi, kuinka kaunis hän oli, ja vielä heidän riitojensa ja kinasteluinsa jälkeenkin rakasti häntä. Galahadin lähdön jälkeen Ginevra oli käynyt hurmaavammaksi. Hänen silmänsä olivat kuumeisen suuret, ja ihonväri oli helakampi kuin hänen tyttönä ollessaan.
"Etkö voisi ratsastaa sinne ja sieltä takaisin yhdessä päivässä?"
"Voisin luullakseni."
"Se tyydyttäisi minut."
"Tyydyttäisikö se Elainea? Et todellakaan ole ajatellut hänen parastaan, vaikka otaksut tämän tuottavan hänelle huvia. Ilmoitanko hänelle olevani sinun lähettämäsi? Ellen lähde sinne omasta halustani, ei sitä voi puolustaa millään, että häntä kohdellaan kylmästi tai että hänen luotaan poistutaan heti. Hän ei usko sinun olevan pahoillasi siitä, mitä on tapahtunut, vaan ajattelee sinun haluavan pöyhistellä onnistumisellasi."