III
Elaine oli jo ennen aamiaista äitinsä puutarhassa. Sieltä Lancelot ja ritari Bernard tapasivat hänet, kun hän noukki kukan sieltä, toisen täältä ja hoiteli kuihtuneita varsia. Hänen yllään oli sileä musta puku, pitkä ja ruumiinmukainen. Lancelot ajatteli, etteivät hänen kasvonsa olisi niin valkoiset, jos hän työskentelisi enemmän puutarhassa.
"Hyvää huomenta, ritari Lancelot. Olette siis niin itsepäinen, että haluatte lähteä luotamme?"
"Olen pahoillani, että teidän pitää lähteä", sanoi ritari Bernard. "Elaine ja minä olemme yhtä mieltä siitä, että meidän pitäisi nähdä enemmän ihmisiä. Tilapäinen vierailunne on virkistänyt meitä. Ehkä haluatte tulla jälleen, nyt kun olette löytänyt tien — jos muuten voitte sanoakaan sitä tieksi."
"Tulen varmasti", vastasi Lancelot. "Olette lausunut minut tervetulleeksi tavattoman ystävällisesti, ritari Bernard, ja kodillanne on kummallinen viehätysvoima. Minulla ei ole ollut tällaista rauhan tunnetta vuosikausiin."
"No niin, miksi ette voisi viettää toista yötä luonamme paluumatkallanne? Voitte silloin kertoa meille uutisia turnajaisista."
"Luulen, että se miellyttäisi minuakin. Teenpä niin, ritari Bernard, sillä ehdolla, että tuotte tyttärenne Camelotiin."
Tämä aate näytti miellyttävän ritari Bernardia.
"Voimme ehkä luvata, Elaine. Mitä sanot?"
"Minusta se olisi ihanaa, isä. Ehkä he kaikki ovat ritari Lancelotin kaltaisia."