"Mitä sillä on siinä tekemistä?"
"Siitä johtuu kaikki."
"Olen järkyttynyt ylenmäärin."
"Niin kai, Bromel."
"Onneksi siinä ei ole mitään vaaraa. Vain yksi laji naisia voisi tehdä jotakin sellaista."
"Nuoko, joilla on äidinvaisto?"
"Luonnotonta! Teillä ei ole äidinvaistoa. Te vain himoitsette
Lancelotia."
"No niin, lupaan teille, etten ehdota sitä hänelle, ellen tiedä hänen hyväksyvän sitä. Älkää olko huolissanne minun vuokseni, Bromel — onnistun siinä vielä jollakin tavalla."
Jälleen Bromel käveli hitaasti edestakaisin huoneessa ja katsoi lattiaan.
"Käsittelette sitä asiaa tavattoman tyynesti", sanoi Elaine, "enkä
voi unohtaa kaikkia niitä tunteja, jotka olette tuhlannut minulle.
Meistä on tullut hyviä tovereita määritellessämme vain sydämeni tuskia.
Pelkään olevani itsekäs."