"Olen iloinen saadessani teidät vieraakseni, ritari Bors", sanoi kuningas. "Kuinka terveeltä te näytättekään! Toivoakseni ei teitä pysäytetty tiellä?"
"Ei sillä tavalla, että siitä kannattaisi puhua", vastasi Bors.
"Sillan poikki oli siis mielestänne helppo päästä?" jatkoi kuningas.
"Kyllä. Sillassa ei ole mitään vikaa, vai onko?"
"Ei", vastasi kuningas. "Silta on tyydyttävässä kunnossa. Oletteko tavannut etevää serkkuanne viime aikoina?"
"Enpä juuri — en mennyt Lonazepiin", vastasi Bors. "Kuulin vain hänen ja Tristramin kunnostautuneen siellä. Mutta sehän on niin heidän tapaistaan."
"Oliko Iseult siellä"? kysyi Elaine. "Minunkin piti lähteä sinne isän kanssa, mutta siitä ei sittenkään tullut mitään."
"Teidän olisi pitänyt matkustaa sinne. Niin, luulen Iseultin olleen siellä."
"Ritari Lancelot ihailee häntä, vai mitä? Kun hän oli täällä, puhui hän
Iseultista."
"Älkäämme nyt syventykö siihen aiheeseen", sanoi Pelles. "Tyttäreni, ritari Bors, on hurmaantunut Lancelotiin. Voin sen kertoa teille yhtä hyvin, ennenkuin hän itse ehtii siitä puhua. Jos tahdotte tehdä minulle ystävänpalveluksen, taivuttakaa serkkunne olemaan tulematta tänne enää. En haluaisi, että tyttäreni saattaisi vieläkin itselleen ikävyyksiä niin mainion miehen kanssa — tarkoitan, ettei hän saattaisi ikävyyksiä Lancelotille."