"Ymmärrän. Juuri se on järkyttänyt sinua."
* * * * *
"Ei", sanoi Ginevra, "jos sinä ja Lancelot ihailette Iseultia, pitää teidän tehdä se avoimesti. Sanoin miehille, että niin pian kuin olen tarpeeksi terve, kutsun Tristramin ja Iseultin tänne, missä me kaikki voisimme puhutella heitä. Toivoin sinun kutsuneen heidät jo."
"Parasta on ajatella sitä asiaa toistamiseen", sanoi Arthur. "Iseultissa ei ole mitään vikaa — hän on hyvin hieno, komea nainen — hyvin paljon sinun näköisesi, Ginevra, paitsi sitä, että hänen tukkansa on musta, ja kuvittelen häntä tyynemmäksikin. Mutta Tristram on tavattoman töykeä. Hän ei voisi tulla toimeen miestemme kanssa."
"Eikö siinä ole jotakin vikaa, elleivät miehemme voi käyttäytyä säädyllisesti vierasta kohtaan? Kutsu heidät molemmat tänne. Älä kiellä sitä minulta."
"Tristram ei halua tulla, olen varma siitä, Ginevra. Hän pelkää jotakin. Ei luullakseni kuitenkaan Lancelotia."
"Miksi menit puhuttelemaan häntä toistamiseen?"
"Pyytääkseni heiltä anteeksi — ja tahdoin nähdä Iseultin.
Ratsastaessani heidän ohitseen edellisenä päivänä en todellakaan voinut
arvostella häntä. Hän on kaunis nainen. Sanoin sen hänelle, mutta
Lancelot lisäsi tiukasti, että sinä olet vielä kauniimpi."
"No niin, te molemmat näytätte koettaneen kovasti tehdä Tristramin onnelliseksi", sanoi Ginevra.
"Virhehän se oli ja kokonaan minun vikani", sanoi Arthur.