"Jos olisit äitini", vastasi Elaine, "kertoisin sinulle kaiken sen, mikä sydäntäni painaa. Sinä käsittäisit siitä, ettei minun sovi poistua."
"En ole äitisi", sanoi Pelles. "Mutta jää tänne, kun kerran sitä tahdot. Minä lähden."
"Polvistun eteesi!" huudahti Elaine. "Salli minun jäädä ja puhutella häntä sinun kuultesi. Tiedän paremmin kuin sinä, kuinka paljoa paremmassa turvassa silloin olen."
"Huomisaamuna, sanoin äsken." Kuningas katsoi häneen. "Voit vallan mainiosti nousta seisaallesi polviasennostasi. Olen tehnyt päätökseni."
Elaine nousi hyvin iloisena. "Olet pakottanut minutkin tekemään päätökseni. Epäilin hieman, mutta tiedän nyt tahtoni. Minä lähden. Sinun olisi pitänyt todella sallia minun jäädä, jotta olisin voinut puhdistautua hyvällä käytöksellä Lancelotin nähden. Mutta nyt en halua käyttäytyä säädyllisesti ollenkaan. Tahdon erota kaikessa niin paljon kuin suinkin sinusta. Luulen kykeneväni järjestämään sen. Haluan —"
"Älä puhu minulle tuolla tavalla", sanoi Pelles. "Olet menettänyt itsehillintäsi kokonaan."
"Ah, en kokonaan vielä!" vastasi Elaine. "Mutta sillä ei olisikaan väliä. Aiot pitää minua silmällä, jos ymmärrän sinut oikein."
"Niin aionkin."
"Voimakeinoillako? Sinun järkesi minun järkeäni vastaan."
"Ihan niin."