"Komensiko hän sinut mukaansa puhuttelemaan Iseultia? Luulen, ettei hän tehnyt sitä. Sinun on valittava joka tapauksessa. Joko rakkautemme, unelmamme luoda jotakin — tai kuuliaisuus Arthurille ja hänen itsetyytyväisyydelleen."
"Jos hän käskee minua, täytyy minun totella."
"Vastoin parempaa tietoasiko?"
"Niin."
"Siinä tapauksessa eroamme nyt. Jos vain hän saa ohjata elämääsi, tiedän kyllä, millaisen lopun se saa."
"Ei ainakaan pahaa."
"Ei kunniakastakaan. Muistelen, millaisen otaksuin sinusta tulevan, ja teeskentelen luulevani, että olet vieläkin sellainen. Mutta en välitä kutsua sinua luokseni enää."
Lancelot odotti hetkisen ennenkuin vastasi.
"Odotat liikoja minulta, Ginevra, ja se on koko vaikeus. Ellet olisi odottanut liikoja Arthurilta, rakastaisit häntä vieläkin. Olet jo väsynyt minuun, joten sillä ei ole paljoakaan väliä, mitä teen tai jätän tekemättä."
"Odotin enempää", sanoi Ginevra, "kuin teistä kumpikaan on jaksanut suorittaa, jos sellaisia toiveita voidaan sanoa liioitelluiksi. Kun menin naimisiin Arthurin kanssa, luulin hänestä kehittyvän kuuluisan miehen, mutta —"