"Hän pyysi minun lempeäni — ei avioliittoa, vaan lempeäni. Ilmoitin hänelle sen olevan mahdotonta."
"Oliko siinä kaikki?"
"Oli."
"Minä puolestani olisin odottanut hänen sanovan, että hän valloittaa sinut ennemmin tahi myöhemmin kaikesta huolimatta."
"Hän sanoikin jotakin sellaista."
"Niin he aina tekevät", sanoi Ginevra. "Ja useimmiten se käykin niin.
On olemassa sellaisia miehiä, jotka alistuvat sen naisen rukouksiin,
jota he eivät rakasta. Mies riemuitsee oman jaloutensa tunnosta…
Elainen on erinomaisen hauska kuulla viestisi hänen isälleen."
"En käsitä sitä."
"Hyväinen aika! Hän tietää siitä sinun muistelevan häntä ja aavistaa sinun pelkäävän niin kovasti, ettet uskalla kohdata häntä. Et pelkäisi ollenkaan, ellet epäilisi omaa päätöstäsi vastata kieltävästi."
"Siinä asiassa ei käy niin", vastasi Lancelot. "Kun tulen takaisin, olet taas terveempi, pikkuasiat eivät vaivaa sinua enää, ja sinä lakkaat uskomasta pahaa minusta. Lupaan kertoa sinulle kaikki, mitä siellä tämän vierailun aikana tapahtuu, yhtä tarkasti kuin ensimmäisen vierailunikin tapahtumat, ja silloin huomaat, ettei sinulla ole minkäänlaista aihetta mustasukkaisuuteen."
"Kun tulet takaisin, en halua kuunnella kertomustasi, koska emme tapaa enää toisiamme. Ei, Lancelot, me eroamme nyt. Jos lähdet tälle asialle Pelles-kuninkaan luo, en halua puhutella sinua koskaan enää. Ja jos suututat minut väitteilläsi tai vastatodistuksillasi, pyydän Arthuria karkoittamaan sinut pois kuningaskunnastaan. Lancelot, kieltäydy tästä huonoon valoon saattavasta vierailusta, jos vielä rakastat minua — selitä kaikki Arthurillekin samalla tavalla kuin nyt minulle. Ellei hän ymmärrä asiaa, kieltäydy ryhtymästä mihinkään sellaiseen seikkailuun, jonka tiedät häpeälliseksi. Häpeälliseksi sinulle tai — se johtunee sinunkin mieleesi — minulle."