"Te saitte minut tänne, niinkö? Sangen hyvin — minut houkuteltiin petoksella tulemaan tänne. Ei ole olemassa mitään syytä, miksi jäisin."
"Ah, eikö?" sanoi Elaine. "Se ei ollut sen ilkeämpi petos kuin sekään, jonka teitte minulle."
"En ole pettänyt teitä koskaan!" sanoi Lancelot.
"Ettekö kirjoittanut kirjettä isälleni ja ettekö ilmoittanut siinä haluavanne tavata vain hänet yksinään?"
"Siihen ei sisältynyt mitään petosta."
"Se oli kuitenkin keino, jolla saitte minut pois talosta. Isäni lähetti minut tänne heti — pois omasta kodistani — vain siksi, että olin sanonut teille rakastavani teitä, ja te pelkäsitte minua, ritari Lancelot, te pelkäsitte minua."
"Isänne ilmoitti teidän lähteneen viereisille jo ennen kirjeeni saapumista — viereisille kaukaisten sukulaisten luo."
"No niin, siitä sen nyt näette, mitä olette tehnyt isänikin luonteelle.
Oli kerran sellainenkin aika, jolloin hän ei olisi valehdellut."
"Elaine", sanoi Lancelot, "tämä kaikki on hyvin kaunista, mutta kuten minä sen näen, on minut täällä houkuteltu outoon taloon kello yhden aikana yöllä, ja — ja —"
"Niin", vastasi Elaine, "erään hurjan nuoren naisen makuuhuoneeseen, joka on mennyt levolle. Ritari Lancelot, teidät on saatettu hyvin huonoon valoon."