»Jollei äänessä ja kasvonpiirteissä voisi huomata muutamia eroavaisuuksia», sanoi Menelaos, »voisin luulla Helenan nyt puhelevan minulle. En uneksinutkaan ennen, että sinulla oli elämästä samanlaiset mielipiteet kuin hänellä.»
»Toivottavasti minulla ei sentään ole», sanoi Eteoneus. »Vaimosi ei ole vähimmässäkään määrin minun ihanteeni. Hänen syytään on suurimmaksi osaksi kaikki se onnettomuus, joka on kohdannut meitä.»
»Yhdentekevää pidätkö hänestä vai et», sanoi Menelaos, »mutta joka tapauksessa puhut hyvin samoin kuin hän. Tarkoitan nimittäin, että sanasi tuntuvat olevan katkelma hänen selityksistään. Sinähän tiedät, että hän pitää vilpittömyyttä tärkeimpänä ominaisuutena, ja hänen elämänsä on ollut aivan täynnä lemmenseikkailuja. Sinäkin näytät lämpimästi puolustavan vilpittömyyttä, ja tyttäreni on aivan masentunut kuultuaan sinun paljastavan monien rakkausjuttujen elävöittämää entisyyttäsi. Nyt alan ymmärtää minkä arvoista tuo vilpittömyys on.»
»Tuo voi kaikki pitää paikkansa minun suhteeni», sanoi Eteoneus, »mutta sinä et ymmärrä vaimoasi. Ikäväkseni täytyy minun väittää, että hän on liian taitava sinun rinnallasi. En ole nähnyt sen etevämpää juonittelua kuin hänen sanansa koettaessaan estää sinua lähtemästä Oresteen avuksi. Vain pari vihjausta Klytaimnestrasta ja siitä hankaluudesta, jonka avioliiton järjestäminen aiheuttaisi, jos sinä sekaantuisit Aigisthoksen murhaan, ja niin sinä tosiaankin tukahdutit vaistomaisesti heränneen päätöksesi lähteä kostamaan veljesi kuolemaa! Sitten vain pari vihjausta siitä, että veljesi murhaaja tulisi tyttäresi häihin, ja niin sinä päätit vastustaa koko avioliittoa. Tuo nainen saa aikaan mitä vain haluaa. Niin kauan kuin te kumpikin elätte, kiertää hän sinut pikku sormensa ympäri. Eniten moittisin hänessä sitä kykyä, jonka avulla hän saa ihmiset tuntemaan, että he ovat väärässä ja hän oikeassa. Useimmilla naisilla on se kyky, mutta hänellä se on oikein taidetta. Varmaan hän sai Priamoksenkin uskomaan, että hän oli Troijaan tullessaan tehnyt melkoisen henkilökohtaisen uhrauksen sekä että kaupunki oli hänelle suuressa kiitollisuudenvelassa. Minulle hän ei selitä mitään — luultavasti hän aavistaa, etten pidä hänestä, mutta kun hän luo minuun tuon ihmeellisen katseensa, olen varma siitä, että hän on valmis antamaan minulle anteeksi heti kun vain pyydän.»
»Antamaan anteeksi mitä? sanoi Menelaos.
»Siinäpä se juuri on! Mitä?» sanoi Eteoneus. »Minä en ole tietääkseni tehnyt mitään pahaa. Mutta vaimollasi on nyt tuollainen tapa. Me muut olemme aina väärässä, eikä siinä ole mitään järjestelmää. Hän on hyvin vihainen Klytaimnestralle, joka ei ole ollut tarpeeksi säädyllinen, ja Kharitasta hän taas ei hyväksy sen vuoksi, että se nainen on liian sovinnainen!»
»Niin», sanoi Menelaos, »eikä hän pidä Oresteesta hänen sukunsa vuoksi, mutta tuo Adraste on aina ollut Helenan lähettyvillä, ja nyt on Adraste saattanut itsensä häpeään».
»Minun on myönnettävä olevani Helenan kanssa samaa mieltä kahdessa viimeksimainitussa kohdassa», sanoi Eteoneus. »En pidä itsekään Oresteesta, ja Adraste on kerrassaan oivallinen tyttö — miellyttävimpiä naisia, mitä voi koskaan tavata.»
»Minä en häntä todennäköisesti tapaakaan», sanoi Menelaos. »Olen tietänyt hänen olevan talossa, mutta en koskaan kiinnitä paljonkaan huomiota naispalvelijoihin. Nyt ajan hänet pois talosta ja puolustan kotiani mahdollisimman pontevasti tältä viimeiseltä häväistysjutulta. Minne minun olisi paras lähettää hänet, Eteoneus?»
»Jättäisin sen asian Helenan huolehdittavaksi», sanoi Eteoneus; »hän varmasti keksii parhaan mahdollisen paikan».