»Minun täytyy ottaa selvä mitä asiassa voi tehdä», sanoi Menelaos.
»Nyt ei voi tehdä muuta kuin odottaa», sanoi Eteoneus.
»Kyllä varmasti!» sanoi Menelaos. »Lapsi voi syntyä jossakin muualla. Minun taloni tulee mainiosti toimeen jonkin aikaa ilman uutta häväistysjuttua, ja minusta on vastenmielistä ajatella millä tavoin sellainen tapaus vaikuttaisi tyttäreeni. Mutta palatkaamme nyt sinuun, Eteoneus. Sinua vastaan on tehty toinenkin valitus, ja vapaat mielipiteesi Adrasten suhteen tukevat sitä pilkulleen. Jouduit hiljattain keskustelemaan Hermionen kanssa. En voi uskoa sinun sanoneen kaikkea mitä hän väittää, mutta luotan häneen ehdottomasti, kun hän sanoo, että se on totta. Puhuit hänelle miesten ja naisten suhteesta, — oli sekin aihe! Kerroit hänelle kuinka sopimattomasti miehet kohtelevat naisia sekä millä tavoin naiset suhtautuvat miesten lähentelyihin ja ehdotuksiin, ja todistaaksesi, että tunsit asian, josta puhuit, kerroit hänelle omista nuoruudenhullutuksistasi. Hermione sanoi, ettei hän ole koskaan kuullut kenenkään puhuvan niin ajatuksia herättävistä seikoista, ja hän on hyvin järkytetty.»
»Minä kerroin hänelle kuinka me tavallisesti kohtelimme naisia sodassa», sanoi Eteoneus, »ja vihjasin hyvin hienotunteisesti, että naiset olivat siihen hyvin tyytyväisiä. En lausunut hänelle sanaakaan, joka ei olisi ollut täysin sopiva, enkä tavuakaan, joka ei olisi totta.»
»Mutta nykyäänhän ei nuorille tytöille kerrota tuon tapaisia tosiasioita, Eteoneus. Hermione on elänyt suojatuissa oloissa, ja minä toivon hänen säilyttävän nuoruuden viattomuuden mahdollisimman kauan.»
»Mutta, Menelaos, tuohan on aivan liian ankaraa! Enkö minä sanonut sinulle Troijasta palatessasi, että Hermionen pää oli täynnä uusia aatteita, ja etkö muka itsekin ollut kannattavinasi uusia aatteita? Silloin oli Hermionella viimeinen mahdollisuus viettää suojattua elämää, ja luultavasti oli jo silloinkin liian myöhäistä pitää häntä tietämättömyydessä. Sinun käsityksesi hänen ajatustavastaan on yhtä sukupolvea liian vanha. Minä olen kasvanut niinä karkeatapaisina aikoina, jotka sinäkin voit muistaa, jos vain koetat. Luulet Hermionen kuuluvan siihen seuraavaan aikakauteen, jolloin lapset löydettiin kaalinkuvusta. Mutta hän ei kuulu. Hänen sukupolvensa alkaa taas lähestyä sekä älyllisessä että siveellisessä suhteessa jonkinlaista karkeampaa katsantotapaa ja herätä jonkinlaiseen velvollisuudentuntoon. Se ei ole terveellistä, enkä minä pidä siitä. Terve ihminenhän ymmärtää missä tarkoituksessa eri sukupuolet on luotu. Ei siinä ole mitään mietiskelemisen syytä. Pääsitkö selville, kuinka minä johduin keskustelemaan sellaisista asioista suojatun tyttäresi kanssa? Hän antoi itse aiheen siihen puhelemalla Pyrrhoksesta — hän sanoi, että Pyrrhos on täydellinen raakalainen naisasioissa, ja todisti sen sanomalla, että Pyrrhos elää Andromakhen kanssa. Niinkuin näet, oli tyttäresi tuntenut asiaa kohtaan niin suurta mielenkiintoa, että oli ottanut tuon jutun selville. Hermione oli vakuutettu siitä, että miehet ovat tavallisesti sydämestään turmeltuneita ja viettelevät naisia. Kaikesta päättäen hän oli pohtinut tuota asiaa aika paljon ja uskoi kaikki uudenaikaiset harhakuvittelut tosiksi. Mistä hän ne lieneekin saanut, minä ainakin olen syytön. Olisin voinut kertoa hänelle paljon enemmän kuin todella kerroin. Ihailen nyt oikein vähäpuheisuuttani, enkä tunne vähimmässäkään määrin puhuneeni sopimattomia. Juttelin vain raakamaisuudesta, niinkuin hän sitä nimitti miesten sotaseikkailuissa, Aiaksen ja Kassandran juttujen tapaisista asioista, joita et itsekään pitänyt niin pahana. En sanallakaan maininnut millä tavoin naiset käyttäytyvät rauhan aikoina. En edes kaukaa vihjannut siihen, että jos keskinkertaisen miellyttävä mies hyväksyisi kaikki naisilta saamansa houkutukset, jäisi hänelle hyvin vähän aikaa itseään varten. Sanoin vain, että ainoat henkilöt, jotka voisivat todistaa Pyrrhoksen raakuudesta, ovat asianomaiset naiset sekä että jollei ihmisluonto ole pohjia myöten muuttunut, ovat nuo naiset olleet kiintyneitä häneen. Siinä on suunnilleen kaikki mitä sanoin — vetoamalla sanaini todistukseksi omiin kokemuksiini.»
»Tämä on peräti merkillistä», sanoi Menelaos. »Helena kertoi hänelle samanlaisia juttuja eräänä päivänä, kun satuin keskeyttämään heidän puhelunsa. Onkohan vaimoni pannut tällaisia ajatuksia lapsen päähän!»
»En luule vaimosi sanoneen hänelle, että Pyrrhos on raakalainen», sanoi Eteoneus. »Jos hän puhui Hermionelle samaa kuin minä nyt juuri sinulle, on hän luultavasti ensimmäinen nainen, jonka olen koskaan kuullut lausuneen rehellisesti mielipiteensä tästä asiasta. Mutta Hermione ja minä juttelimme silloin tällöin Oresteesta, niinkuin muistat, ennen sinun kotiinpaluutasi, ja silloin hän alkoi tuoda julki tämäntapaisia mielipiteitä. Nyt on jo liian myöhäistä toivoa tapaavansa maailmassa enää sellaista viattomuutta kuin sinä toivoit, Menelaos. Jokainen haluaa tietää kaikki — ja ainakin puhella kaikesta. Ja muuten, ellei Hermionella itsellään olisi taipumusta tällaiseen käsityskantaan, oppisi hän sen Oresteelta. Minähän sanoin sinulle, että tuolla nuorukaisella on huono vaikutus häneen.»
»Huomaan erään aukkopaikan todisteluissasi», sanoi Menelaos. »Jos siinä ei ole mitään moitittavaa, vaikka sinä puhelet peittelemättä nuoren tytön kanssa, niin miksei Oresteen sitten sopisi olla yhtä suorasanainen samoista asioista puhellessaan? Sinunhan täytyisi pitää Oresteesta — hänhän on sinun kaltaisesi mies.»
»En pidä hänestä laisinkaan», sanoi Eteoneus. »Kun puhelen Hermionen tai kenen muun kanssa tahansa, koetan puhua vain sellaista, mitä olen kokemuksesta oppinut. Siinä on toivoakseni todellisen elämän tuntua. Se juuri järkytti Hermionea. Jos puhelen naisista, koska olen ollut jokseenkin tuttavallisissa väleissä monen naisen kanssa, pitää Hermione minua turmeltuneena. Mutta jos Orestes, jolla ei ole mitään kokemusta asioista, käsittelee samaa aihetta, pitää Hermione häntä viisaana. Hölynpölyä! Muista minun sanani. Menelaos, Oresteella on likainen mielikuvitus ja vaarallinen luonne. Myönnän, että hän on erikoisen täsmällinen ja tarkka käytösasioissa, mutta sehän merkitseekin oikeastaan samaa. Hänen tapaisensa henkilöt tahtovat keskustella kaikesta, mutta eivät kuitenkaan tiedä mitään. Jos mies elää kuin pyhimys ja ajattelee kuin pyhimys, suostun sanomaan häntä pyhimykseksi. Mutta jos hän hautoo asioita, joilla ei ole mitään yhteyttä hänen elämänsä kanssa, en usko hänen elämäntapojensa kauankaan pysyvän moitteettomina. Tärkeintä on, että ihminen menettelee johdonmukaisesti. Minä epäilen Orestesta ja Kharitasta ja — suoraan sanoen tytärtäsikin.»