III
»Onko äiti täällä?» sanoi Hermione. »Kas, siinähän sinä oletkin! Isä, nyt on tapahtunut kerrassaan kauhea asia, ja j minä tahdon puhua siitä sinulle äidin läsnä ollessa. Adraste, tuo tyttö, saa lapsen!»
»Tiedän sen», sanoi Menelaos.
»Tiedätkö? Ja sinä voit sallia sellaista tapahtuvan talossasi ja olla vain noin rauhallinen. Moitin mielessäni äitiä rientäessäni kotiin — mutta sinä olet siis tietänyt sen koko ajan!»
»Hermione, sinun ei pitäisi puhua noin isällesi», sanoi Helena. »Tämä ei ole ensimmäinen kerta, jolloin minulla on aihetta moittia sinun käytöstäsi.»
»Tässä talossa on pahempiakin asioita kuin minun käytökseni», sanoi Hermione, »ja vaikkapa ne eivät loukkaisikaan sinua ja isää, loukkaavat ne minua. Jos tuo tyttö saa jäädä meille tällaisen paljastuksen jälkeenkin, kieltäydyn minä asumasta täällä.»
»Minne sinä lähdet?» kysyi Helena.
»En tiedä — ehkäpä Oresteen luokse, jonne velvollisuuteni näyttää minua kutsuvan. Hänelle minusta voi olla hyötyä — täällä minua ei laisinkaan tarvita. Olen koettanut käyttäytyä kunnioittavasti ja tottelevaisesti molempia vanhempiani kohtaan, mutta me olemme verraten vieraita toisillemme, ja suhteemme on pohjaltaan väärä. Teidän asianne sotkeutuvat yhä enemmän ja nähtävästi aivan toivottomasti, mutta te ette näytä kaipaavankaan muuta. Kunniallisinta mitä voin tehdä on mennä heti naimisiin Oresteen kanssa ja aloittaa aivan alusta terveitten ihmisten yksinkertaisella ja luonnollisella tavalla.»
»Tuon laatuinen puhe on kerrassaan loukkaavaa, tyttö», sanoi Menelaos. »En tarkoita sinun puhuttelutapaasi minua kohtaan. Huolestuttavinta minusta on se, että sinulta puuttuu myötätuntoa onnettomuuteen joutuneita ihmisiä kohtaan. Äidilläsi ja minulla on viime aikoina ollut suuria suruja, jotka eivät ole omaa syytämme — kerrassaan kurjia suruja. Onneksi voimme kestää ne ilman sinun apuasi, mutta jos olisit niin terveluontoinen kuin soisit olevasi, niin olisit surullinen meidän vuoksemme etkä haastaisi meitä vastaamaan niistä. Adrasten kohtalo on uusin onnettomuutemme. En ole vastuussa hänestä, niinkuin sinun olisi pitänyt tietää, jos vain olisit hetkisenkään malttanut mielesi —»
»Todista se siis», sanoi Hermione. »Aja hänet talosta!»