»Jos olet ivallinen, en aio jatkaa!» sanoi Hermione.
»Älä jatka», sanoi Helena. »Nyt on jo puhuttu tarpeeksi. Mutta yhtä asiaa tahtoisin kysyä sinulta — Adrasteen palataksemme. Kun juuri tulit sisään, sanoit rientäneesi kotiin mahdollisimman nopeasti uutisen kuultuasi. Kuka sen kertoi sinulle?»
»Kharitas», sanoi Hermione. »Hän ei kertonut sitä juorutakseen, vaan se pääsi hänen huuliltaan aivan luonnollisesti. Poikkesin hänen luokseen hetkiseksi, ja hänen täytyi selittää Damastorin poissaolo. Hän on hyvin katkera tästä jutusta. Asiahan näyttää olevan niin, että sinä veit sinne Adrasten eräänä päivänä, jolloin hän tapasi Damastorin.»
»Helena», sanoi Menelaos, »sinä vakuutit minulle, ettei Kharitas puhuisi asiasta!»
»En osannut arvioida hänen soveliaisuusvaistoaan kyllin suureksi», sanoi Helena. »Hän siis kuvaili sinulle noin Adrasten luonteen! Mainitsiko hän sanallakaan, että Damastor mahdollisesti on myöskin osaltaan syyllinen?»
»Luonnollisesti ei!» sanoi Hermione. »Mahdotontahan on moittia noin kokematonta nuorukaista, joka on joutunut sellaisen henkilön käsiin. Tuon tapaiset naiset voivat tehdä miehestä mitä haluavat.»
»No, tuskinpa sentään!» sanoi Menelaos. »Se riippuu miehestä.»
»Ja naisesta», sanoi Helena. »Jatka vain, Hermione — mitä muuta
Kharitas sanoi?»
»Hän sanoo, että kaikki on sinun syytäsi. Heti kotiin palattuasi, sanoo hän, menit hänen luokseen —»
»Minäkö ensin hänen luokseen!»