»Isä sanoi juuri niin — etkö sanonutkin?»
»Hän ei ole voinut sanoa niin eikä hän ajattelekaan niin», vastasi Helena. »Jos Pyrrhos tulee, vaatii isäsi minua välttämättä pysymään omissa huoneissa. Isäsi silmissä voin kenties jonakin päivänä ruveta toimimaan toisten välityksellä, mutta en vielä.»
»Se oli minun käsitykseni», sanoi Hermione. »Minä sanoin isälle niin.»
»Tietysti se minua imartelee, kun te naiset väittelette siitä, mitä minä sanon ja ajattelen», virkkoi Menelaos, »mutta tällä hetkellä minua kiinnostaa enemmän se, mitä Kharitas sanoo. Saan sillä tavoin ulkokohtaisen kuvauksen kodistani.»
»Hän ei puhunut tästä kodista», sanoi Hermione, »vaan ainoastaan äidistä ja sitten tietenkin Damastorista ja tuosta tytöstä».
»Me tiedämme mitä hän sanoi tytöstä. Mihin toimenpiteisiin hän nyt aikoo ryhtyä lapsenlapsensa vuoksi?» kysyi Helena.
»Minkä vuoksi?»
»Pianhan syntyy lapsi, ja Kharitas on sen isoäiti. Etkö sinä ole ymmärtänyt koko asiaa? Kharitas kyllä on ymmärtänyt — siitähän kenkä juuri puristaakin. Hänen mieltään kiinnittää ikäkysymys, koska hänestä tulee ensin isoäiti.»
»Voi, sinä erehdyt kokonaan! Hän ei laisinkaan ajattele tuota lasta omana lapsenlapsenaan. Hän puhui siitä — no, aivan kuin se olisi jokin tauti. En luule hänen ryhtyvän mihinkään sen hyväksi.»
»Sitä minä aavistinkin», sanoi Helena. »Isäsi ja minä saamme siis huolehtia lapsesta, ja ehkä se on sille yhtä hyvä.»