»Niinhän tietysti minäkin», sanoi Eteoneus, »ja mitä tulee muodollisuuksiin on Orestes niissä hyvinkin turhantarkka. Usein niin käykin, sen olen huomannut, että lapset pitävät kiinni ulkonaisesta sovinnaisuudesta. Etenkin jolleivät ole hauskan näköisiä.»
»Tyttäreni sanotaan ulkomuodoltaan muistuttavan minua», sanoi Menelaos, »ja luulenkin, että hän ja minä ymmärrämme toinen toistamme. Mutta jos myönnät, että heidän kohtauksensa olivat täysin säädyllisiä, niin mitä ihmettä sitten oikein jaarittelet? Miksi et ensinnäkin päästänyt Orestesta sisään? Heidät oli aiottu toiselleen ennen kuin meidän perhesuhteemme järkkyivät. Nyt kun olemme palanneet, uskallan väittää, että heidät naitetaan pian, jos he vain haluavat.»
»Menelaos», sanoi Eteoneus, »on vaikea selittää asiaa sellaiselle, joka ei ole perillä minun ammatistani. Olen perheen portinvartija, ja vastuunalaisuuden tunne panee minut olemaan varuillani kaiken sen suhteen, mitä päästän sisään. Avatessani portin Parikselle oli minulla sellainen ennakkoaavistus, että rakkaus astui sisään, ja vaistoni sanoi minulle, että suuren intohimon tulo hävittäisi kotisi. Sinä et aavistanut vaaraa. Nyt tuo Orestes mukanaan joitakin uusia aatteita, siitä olen varma. Jos ymmärtäisit mitä sellainen merkitsee talollesi, olisit varuillasi.»
»Eteoneus», sanoi Menelaos, »olen kuullut paljon kauniita sanoja kotimaasta lähdettyäni, ja vaikka en ole semmoisissa asioissa mikään erikoistuntija, olen tullut herkkätunteiseksi mahdollisiin salaviittauksiin nähden. Enin osa siitä, mitä olet puhunut, on mielestäni peitettyjä loukkauksia.»
»Mahdollisesti olen puhunut enemmän kuin tarkoitukseni oli», sanoi portinvartija, »mutta halusin kiinnittää huomiotasi sellaiseen pulmaan, jonka vain sinä voit ratkaista. Me olemme kaikki uskollisia sinulle, mutta emme oikein tiedä kuinka meidän on suhtauduttava erinäisiin asioihin. Ennen oli asianlaita niin, että vaimo, joka karkasi miehensä ja lastensa luota, joutui häpeänalaiseksi ja sai mahdollisesti rangaistuksensa. Se oli sinunkin mielipiteesi Troijaan lähtiessäsi. Me täällä kotona olemme kaikki nämä vuodet olleet valmiina ilahduttamaan sinua parhaamme mukaan yksinäisyydessäsi ja surussasi, kun kerran palaisit —»
»Etkö jo sanonut jotakin tuontapaista aikaisemminkin?» kysyi Menelaos. »Toistelet omia sanojasi ja poikkeat asiasta. Luulin sinun haluavan selostaa minun poissaoloni aikana sattuneita tapauksia.»
»Niin juuri aionkin», sanoi vanha portinvartija, »ja teen sen kiertoteitse vain ollakseni tahdikas. Koetan ilmoittaa sinulle kunnioittavasti ja viattomasti, että taloasi uhkaavat muutamat vaaralliset uudenaikaiset aatteet, ja koetan saada selville tiedätkö sinä niistä ja tuomitsetko ne vai kannatatko niitä. Pelkäänpä pahasti, että hyväksyt ne, ja jos niin on, täytyy minun luullakseni lähteä täältä, niin vanha kuin olenkin, sillä olen liian vanha muuttuakseni. Syy minkä vuoksi otaksun sinun omaksuneen muutamia noista aatteista on — no niin, kun laiva tuli näkyviin, huomasimme, että et ollut yksin, vaan että Helena palasi kerallasi. Siinä ilmeni uusi aate, Menelaos. Mutta me totuimme siihen ja päätimme ymmärryksemme mukaan kohdella kunnioittavasti katuvaa vankia, joka tuotiin häväistynä kotiin. Mutta hän ei näytä tajuavan minkäänlaista häpeää tapahtuneen eikä kadu. Hän ei käyttäydy — etkä sinäkään suoraan sanoen kohtele häntä — niinkuin hän olisi —»
»Kuuleppas, Eteoneus», sanoi Menelaos, »olet puhunut tarpeeksi. Ensin sinulla on olevinaan taloushuolia sydämelläsi ja sitten sinulla on muka vaarallisia uutisia Oresteesta, jotka osoittautuvat vähemmän suositteleviksi sinulle kuin hänelle, mutta todellinen keskustelusi aihe on vaimoni maine. Nyt olen kotona ja pidän itse huolen talostani. Lähde sinä ulos vartioimaan porttia… Kuuleppas, odotahan hetkinen! Jos sydämessäsi vielä kerran syntyy mieletön halu ruveta puhelemaan Helenasta, niin tee se sellaisessa paikassa, josta ei yksikään sana pääse minun korviini. Ihmettelet miksi en surmannut häntä. No niin, hän oli liian kaunis. Sinä et ole vähimmässäkään määrin hänen näköisensä. Ole varuillasi!»
»Kiitos olkoon jumalille, Menelaos», sanoi portinvartija, »nyt puhut aivan entisen itsesi tavoin! Saanko vielä lisätä sen, mitä aion sanoa?»
»Kerro nyt kaikki Oresteesta mitä sydämelläsi on ja mene sitten tiehesi», sanoi Menelaos.