»Mutta eihän hän ole tavannut äitiäsi sen jälkeen kuin aivan pikku lapsena!»
»Hän kävi äidin luona pari päivää sitten — ja heidän keskustelunsa oli hyvin rikassisältöinen. Se oli tarkemmin ajatellen erittäin kaunista. Oresteen äiti oli hänen sisarensa, ja sittenkin oli äiti Oresteen sanain mukaan vilpittömän myötätuntoinen eikä moittinut Orestesta ja sanonut hänen olevan auttamatta hukassa, eikä tavuakaan tuohon suuntaan. Orestes vahvisti sitä käsitystäni, että äiti kaikkine virheineen on erittäin huomattava nainen.»
»Ymmärrän taas tarkoituksesi. Jos Helena, jota on kohdannut suurempi suru, voi antaa anteeksi Oresteelle ja suhtautua häneen sydämellisesti, niin miksi ei Menelaos, joka ei sittenkään ole menettänyt Oresteen miekan iskusta ketään verisukulaista — vaan ainoastaan epätervetulleen vieraan? No niin, tässä perheessä on tilaa vain yhdelle tuohon lajiin kuuluvalle huomattavalle henkilölle. Minä luovutan paikan Helenalle.»
»Nyt sinä erehdyt kokonaan», sanoi Hermione. »Tietysti luulet minun puhuvan Oresteen puolesta, mutta minä ajattelen nyt vain sinua. Orestes ja minä lähdemme matkalle, eikä minulle ole muuta kuin tunnekysymys hyväksytkö mieheni vai et. Mutta minusta olisi hauska tietää, että sinä ja äiti taas olisitte oikein onnelliset — oma onneni panee minut toivomaan samaa äidillekin — ja nyt alan ymmärtää, että pääsyynä on se, että sinulta puuttuu —»
»Ymmärrätkö sinä oikein kuinka julkea olet?» sanoi Menelaos. »Mitä se sinuun kuuluu onko äitisi onnellinen minun kanssani vai ei? Ja kuinka sinä voisit tietää sitä ymmärränkö minä häntä? Mikäli minä ymmärrän, olet itse ollut ilmiriidassa hänen kanssaan, eikä sinun luonteenlaatusi minun luullakseni salli sinun nähdä asioita samassa valossa kuin hän ne näkee, vaikkapa tahtoisitkin. Sinun täytyy muistaa, että minä olen ollut Helenan kanssa hyvin läheisissä väleissä ja seurannut hänen tekojaan pitemmän ajan kuin sinä olet ollut olemassakaan. Hän on muuttunut minun elämässäni melkein tavaksi. Ymmärrän hänet erinomaisesti. Älä sinä sure sitä. Jollei hän ole onnellinen, on se hänen oma syynsä. Luultavasti vielä sentään myönnät, että hänellä on omat vikansa?»
»Mitkä ne ovat, isä? Onhan hän tosin ihminen, mutta soisinpa sinun mainitsevan mitkä piirteet hänessä tahtoisit muuttaa toisenlaisiksi. Hänen ulkomuotonsako?»
»Keskustelkaamme hänen luonteestaan», sanoi Menelaos. »Mainitsin juuri äsken sinulle, etten luule hänellä olevan sydäntä laisinkaan. Hän voi tehdä mitä tahansa tai hänelle voi tapahtua kuinka tärisyttäviä asioita tahansa, eikä hän tule siitä laisinkaan järkytetyksi. Hänellä ei ole ensinkään tunteita. Yhtä hyvin voisin sanoa, että hän on täysin moraaliton. Melkein jokaisella synnillä on hänen silmissään valoisa puolensakin. Jos hän karkaa kotoaan, jos hänet sitten saadaan kiinni ja tuodaan takaisin, sanoo hän vain: 'Se oli erehdys!' ja elelee edelleen ikäänkuin ei mitään olisi tapahtunut, eikä hän edes aina myönnä erehtyneensäkään. Sellaista on sinun ylistämäsi suuripiirteisyys. Hän on niin usein harjoitellut anteeksiantamista itsensä suhteen, että hän voi nyt antaa anteeksi kenelle tahansa.»
»Arvasinkin sen, että sinä et ymmärrä asiaa. Oletko koskaan ajatellut istahtaa juttelemaan hänen kanssaan hänen elämänfilosofiastaan? Se olisi valaisevaa. Orestes sanoi tänä aamuna, että jollei hän olisi kuullut äidin puhelevan hänen, Oresteen, suruista, ei hän olisi mitenkään voinut oppia tarkastelemaan äidin vaiheita oikealta kannalta.»
»Olen sanonut jo niin paljon miestäsi vastaan, Hermione, että en ole halukas lisäämään siihen enää mitään, mutta nimenomaan äidistäsi puhuen on minun tunnustettava, että minun pitäisi tehdä erinäisiä murhia ennen kuin voisin ymmärtää asiat tuolta mainitsemaltasi kannalta. Äitisi elämänfilosofiasta ei olisi minulle mitään hyötyä, jos hänellä nyt sellainen onkaan, mutta minä epäilen, että hän siirtyy elämässään kohdasta toiseen ilman mitään määrättyä suunnitelmaa.»
»Orestes sanoi äidin selittäneen hyvin mielenkiintoisesti, mikä on ero synnin ja erehdyksen välillä.»