»Et hiventäkään! Pian tulet portinvartijan parhaaseen miehuusikään — tiedät miehistä kaikki ja naisista hämmästyttävän paljon, ja nyt voit käyttää tietojasi meidän kaikkien suureksi hyödyksi. Ja oletpa sitten vanha tai et, toivomme Menelaos ja minä sinun jäävän joka tapauksessa luoksemme. Ystäviämme rakastamme kaiken ikäisinä.»
»Kun sinä käsität asian tuolla tavalla», sanoi Eteoneus, »ei ole paljonkaan järkeä siinä, että lähtisin. Mutta ennakkoluuloistani en tietenkään luovu.»
»Ethän toki», sanoi Helena. »Mitä mies olisi ilman ennakkoluulojaan?»
»Troijaan lähtösi ei ollut niinkään paha», sanoi Eteoneus — »kuin paluuni», sanoi Helena. »Me ymmärrämme toinen toisemme, Eteoneus. Olen kiitollinen sinulle siitä, että jäät, ja kiitollinen tästä keskustelusta. Joka kerta kun huomaat jotakin sellaista, mitä, minun olisi hyödyllistä kuulla, tule puhumaan kanssani.»
»Sen teen», sanoi Eteoneus. »Tämä keskustelu on miellyttänyt minua kovasti. Menelaos ja minä olemme aina eri mieltä. Ilmoitanko minä hänelle jääväni taloon, vai sinäkö sen kerrot?»
»Emme kumpikaan», sanoi Helena. »Jää vain aivan yksinkertaisesti. Jos sanot hänelle aikovasi jäädä, kysyy hän miksi sen teet, etkä voi esittää oikein kunnollista syytä, ellet sano, että minä pyysin sinua jäämään, ja silloin hän mahdollisesti erottaa sinut. Jää luoksemme selityksittä, Eteoneus, niin silloin luulen meidän kaikkien tuntevan olomme turvalliseksi.»
V
»Yhtä hyvä on pysähtyä tähän kuin jonnekin muuallekin», sanoi Orestes. »Näköala on hyvin kaunis tästä tien mutkasta, ja tuon yksinäisen puun varjo on kovin tervetullut meille. Olen pitänyt sitä silmällä jo koko viime taipaleen ajan. Jos olisin tietänyt kuinka raskailta isäsi antamat kantamukset tuntuivat, olisin jättänyt ainakin puolet niistä ottamatta.»
»Meidän ei tarvitse tänään kävelläkään paljon kauemmaksi», sanoi Hermione. »Mitä hyötyä siitä on, että riennämme eteenpäin ikäänkuin pelkäisimme myöhästyvämme jostakin? Emmehän me mene mihinkään määräpaikkaan, eikä sillä ole väliä mihin aikaan saavumme perille. Olen kerrassaan uuvuksissa.»
»Älä nyt menetä rohkeuttasi», sanoi Orestes. »Tärkeimpänä syynä, miksi yhä vaellamme eteenpäin, on se, ettei kukaan näytä toivovan meidän pysähtymistämme. Tuo eilisiltainen talo soi meille hädin tuskin katon päämme päälle; minä jo pelkäsin, että he horjahtaisivat rikkomaan vieraanvaraisuuden vaatimuksia ja kehoittaisivat meitä pyrkimään johonkin toiseen paikkaan.»