»Mitä hän teki?» kysyi Helena. »Olit silloin aivan pieni lapsi. Kuulisin mielelläni sinun selostuksesi niistä tapauksista. Ehkäpä sinä juuri panit alulle häväistysjutun häijyn osan. Paris ei varastanut minua niinkuin aioit sanoa, vaan minä olin hyvin halukas lähtemään. Mutta jos hän olisi varastanut minut, niin ajattelisin mieluummin, että häneltä ei riittänyt harrastusta arvoesineihin.»
Hermione ei virkannut mitään.
»Entä sitten?» sanoi Helena.
»Äiti, tämä on kauhea keskustelun aihe — mieluummin välttäisin sitä», sanoi Hermione. »Tytön ei sovi keskustella äitinsä kanssa sellaisesta.»
»Mistä sitten?» sanoi Helena.
»Sen miehen luonteesta, joka — joka vietteli sinut», sanoi Hermione.
»Ei kukaan vietellyt minua, enkä ole kysynyt mielipidettäsi Pariksesta. Olit vuoden vanha nähdessäsi hänet viimeksi. Ennen kaikkea tahtoisin nyt tietää sellaista, johon sinä voit vastata — kuinka tämä häväistysjuttu sai alkunsa?»
»Jos välttämättä haluat meidän pääsevän yhteisymmärrykseen», sanoi Hermione, »niin ei sinun minun mielestäni pitäisi kääntää keskustelua pois sen luonnolliselta uralta. En olisi lainkaan halunnut puhella tästä asiasta, mutta jos kerran täytyy, niin silloin on puhuttava Pariksesta. Minulla ei tietenkään ollut hänestä minkäänlaista käsitystä silloin kun hän lähti, mutta nyt minulla on. En kuvittele häntä kovinkaan suuren arvoiseksi. Hän on kuollut — ja niin poispäin, mutta hänen käytöksensä on tuntunut minusta ja tuntuu yhä vieläkin mieltä kuohuttavalta.»
»Minun käsitykseni on se, ettei hän voinut sille mitään», sanoi Helena.
»Myöntänet kai, että minulla oli suurempi mahdollisuus ymmärtää häntä.
Mutta se ei kuulu tähän. Kuinka sellainen tarina oikein pääsi alkuun?
Tiedätkö sinä?»
»Koska olet päättänyt ottaa sen selville», sanoi Hermione, »niin voin ilmoittaa sen kokonaan keksineeni».