»Sen käsityksen minäkin sain Kharitaksen sanoista», virkkoi Helena. »Minua ilahduttaa, että tunnustat sen avomielisesti. Voi, Hermione, kuinka saatoit levitellä sellaisia valheita? Sinun ei tarvitse vastata, se on seuraus siitä, että minä jätin sinut — et saanut minkäänlaista kasvatusta.»
»Sinä loukkaat minua», huudahti Hermione, »loukkaat minua sanojesi tylyydellä ja kylmyydelläsi! Koetan olla tottelevainen ja nimitän sinua äidiksi, mutta me emme kuulu yhteen. Jos olisit inhimillinen, niin ymmärtäisit miksi tein kaikkeni pelastaakseni nimesi ja säilyttääkseni edes pienen, joskin epätodennäköisen mahdollisuuden, että kaikki olikin vain väärinkäsitystä, ja saadakseni edes joissakin henkilöissä täällä muodostumaan sinusta edullisen käsityksen, johon voisit turvautua — jos joskus palaisit. Älä katsele minua noin — sinulla ei ole siihen mitään oikeutta! Jos minulla olisi tytär, joka puhuisi minulle sellaisia totuuden sanoja kuin minä nyt sinulle, niin häpeäisin — en voisi näyttää noin loistavalta ja tyyneltä!»
Helena näytti yhä vain säteilevältä ja tyyneltä. »Petollisuuteen perustuva kunniallisuus», sanoi hän. »Se oli tarkoituksena sinun rakkaudellasi minuun. Olen nähnyt sellaista ennen. Hermione, sinä olet suuresti isäsi kaltainen. Ja sisarenikin kaltainen, huomaan mielipahakseni. Oletko muuten tavannut Orestesta minun poissa ollessani?»
»Silloin tällöin», sanoi Hermione, »toisin sanoen — en kovinkaan usein».
»Ja mitä sitten, jos olisitkin tavannut usein?» kysyi Helena. »Ei suinkaan se olisi rikos?»
Hermione ei sanonut mitään.
»Ei sinun tarvitse punastua», virkkoi Helena; »toistaiseksi vielä ei tyttäresi puhu sinulle, vaan ainoastaan äitisi, joka saa sinut hämillesi totuudenrakkaudellaan. Suoraan sanoen uskon lujasti, että olet tavannut serkkusi usein.»
Hermione ei sanonut mitään.
»Jos oletkin, niin eihän siinä ole mitään hävettävää», jatkoi äiti; »mehän suunnittelimme kerran, että menisit naimisiin hänen kanssaan, ja varmaankin hän rakastaa sinua. Otin tämän asian puheeksi vain tutkiakseni luonnettasi vähän tarkemmin. Sinulla ei ollut rohkeutta puhua rehellisesti minun vaiheistani, mutta sen saatoin antaa anteeksi — olet nuori, ja minun kohtaloni on harvinainen. Mutta sinulla pitäisi olla tarpeeksi uskallusta puhua peittelemättä omasta tahrattomasta elämästäsi. Sinä luulit voivasi parantaa minun mainettani noilla merkillisillä tarinoillasi. Tahdotko nyt sanoa minulle mitä maineesi voittaa avomielisyyden puutteesta?»
»Orestes on kai käynyt täällä usein», sanoi Hermione, »mutta se ei ole tuntunut siltä. Ehkä se johtuu siitä, että rakastan häntä ja hän minua. Olisin kertonut sinulle asiasta aikaisemminkin, mutta luulin, että sinä et pidä hänestä.»