»Ei koskaan!»
»Olette siis ensimmäisellä asteella», sanoi Helena. »Meidän täytyy rakentaa harhakuva ennenkuin voimme pettyä.»
»Olen nyt nähnyt panettelun uudessa valossa», sanoi Hermione, »ja koetan parhaani mukaan ymmärtää sinun käsitystäsi rakkaudesta. Saanko kysyä sinulta erästä henkilökohtaista asiaa? Varmaankin pitäisi sinun käsityksesi soveltua yhtä hyvin sinuun itseesi kuin niihin miehiin, jotka ovat rakastaneet sinua. Onko rakkaus sinullekin aina ollut erehdystä?»
»Ei koskaan erehdystä», sanoi Helena, »mutta aina harhakuvitelma».
»Kun siis karkasit Pariksen kanssa, et todella rakastanut häntä — niinkuin jälkeenpäin huomasit?»
»Voit sanoa — ettei se ollut todellinen Paris.»
»Mutta sinun on myönnettävä, ettet voi esittää puolustukseksi sitä syytä, jonka mainitsit minun puutteekseni, nimittäin kokemattomuutta», sanoi Hermione. »Olit jo rakastanut isääni ja luullakseni päässyt selville siitä, ettei hänkään ollut se, jota tarvitsit. Sinun ei olisi pitänyt antaa pettää itseäsi toista kertaa.»
»Menin naimisiin isäsi kanssa», sanoi Helena; »en ole koskaan sanonut rakastaneeni häntä. Mutta jotta en loukkaisi sinua ja jotta en antaisi itsestäni väärää kuvaa, salli minun sanoa, että olen aina pitänyt Menelaoksesta, sekä että hän on moitteeton aviomies. Mutta sinun todistelusi osuisi harhaan siinäkin tapauksessa, että olisin ollut sydämestäni kiintynyt häneen. Silloin minun pitäisi tunnustaa kokeneeni samanlaisen pettymyksen rakkaudessani Menelaokseen kuin rakkaudessani Parikseenkin. Harhakuvaanhan ihminen juuri rakastuukin. Eikä siinä merkitse mitään, kuinka usein sellaista tapahtuu, eikä kuinka varmasti jo ennakolta tietää lopputuloksen, yksi harhakuva lisää on tervetullut — sillä vain niin kauan kuin sitä kestää, voimme nähdä vilaukselta parhaan itsemme. Siinä merkityksessä on rakkaus minun mielestäni sairautta, jopa parantumatonta.»
»Siinä tapauksessahan», sanoi Hermione, »voisit siis säilyttää onnen, jos et koskaan enää tapaisi sellaista henkilöä, joka on sattunut avaamaan silmäsi näkemään vilaukselta parhaan itsesi?»
»Se on syvämielinen havainto», sanoi Helena, »mutta olisi epäinhimillistä olla niin viisas».