»Totuuden vuoksi on muistettava», sanoi Hermione, »että Kharitas on sinun poissa ollessasi ollut hyvä ystäväni. Hän hämmästyisi, jos saisi tietää mitä ajattelet hänestä.»
»Hän tietää sen jo ja on hämmästynyt», sanoi Helena. »Pidän häntä vaarallisena naisena. Muista mitä sanon, hän saa vielä paljon pahaa aikaan. Minkä laatuinen nuorukainen tuo hänen poikansa on?»
»Damastorko? Ei hänessä ole moittimista», sanoi Hermione. »Hänellä ei ole äitinsä luonteenlujuutta, mutta hän on aivan vaaraton. Hän on kiintynyt äitiinsä.»
»Mitä tarkoitat vaarattomalla!» kysyi Helena.
»No niin, hän on kasvatettu hyvin, harmiton ja rauhallinen, vähän nuori ikäisekseenkin.»
»Varmaankin ihailet hänen tapaistaan miestä», sanoi Helena.
»Mitä, Damastoriako?» huudahti Hermione.
»Hänen äitinsä sanoi hänen rakastavan sinua.»
»Minuako? Tuskinhan tunnen häntä! Olen tosin tavannut hänet äitinsä luona, mutta en usein. Hän ei ole, taivaan kiitos, osoittanut minkäänlaisia mieltymyksen merkkejä! Minun ajatuksissani hän on vain lapsi.»
»Hän ei ole siis käynyt luonasi viime aikoina?»