»Milloin olet alkanut tiedustella portinvartijalta mitä luonteestasi arvellaan, Helena? Et voisi tosiaankaan tehdä sen arvottomampaa tekoa kuin keskustella asioistamme palvelijain kanssa!»
»Minulla ei ole aikomustakaan keskustella asioistamme hänen kanssaan — kysyn vain häneltä mitä salaperäisiä juttuja hän on levittänyt minusta.»
»Ja hän kertoo sen tietenkin sinulle!» sanoi Menelaos.
»En tiedä kertooko hän vai ei, mutta voinhan joka tapauksessa kysyä häneltä. Mieluummin kuulisin sen sinulta, mutta koska sinä kieltäydyt ilmaisemasta sitä minulle, kieltäydyn jäämästä tietämättömyyteen.»
»Helena, huomaan pitäneeni liian suurta ääntä pikku jutusta. Kerron sinulle sen vähän, mitä siinä on kertomista. Kotiin palatessani kysyi Eteoneus minulta kuinka palvelijain oli suhtauduttava sinuun. Hän sanoi heidän olevan ihmeissään siitä, että sinä laisinkaan palasit, ja vielä enemmän siitä, että olit taas täällä ikäänkuin — no niin, ikäänkuin et olisi koskaan ollutkaan poissa. Hän sanoi, että he olivat valmistautuneet minun palattuani ilahduttamaan yksinäistä elämääni, mutta he eivät tietäneet kuinka oli suhtauduttava uuteen tilanteeseen, jossa minä en esiintynytkään yksinäisenä enkä apua tarvitsevana. Heistä tuntui, sanoi hän —»
»Milloin sinä keskeytit hänen puheensa ja estit häntä jatkamasta?» sanoi Helena. »Tuohan on jo kokonainen puhe.»
»Hän sanoi tuon kaiken vastoin tahtoani ja katkonaisin erin», sanoi Menelaos. »Minä koetin saada häntä palaamaan asiaan, mutta siitä hän lakkaamatta poikkesi, ja —»
»Mihin asiaan koetit saada hänet palaamaan?» sanoi Helena.
»No niin, hän tuli puhumaan minulle Hermionesta», sanoi Menelaos.
»Kuinka?»