»Hermionesta ja Oresteesta», sanoi Menelaos. »Hän oli huolissaan heidän suhteestaan.»
»Minun on vaikea uskoa korviani», sanoi Helena. »Sinä, joka et koskaan puhele vaimostasi palvelijain kanssa, sinä keskustelet heidän kanssaan vain tyttärestäsi — tyttärestäsi ja hänen lemmenasioistaan! Siinä on luultavasti jokin hieno ero, mutta minä en kykene sitä ymmärtämään. Menelaos, minulla ei ollut aavistustakaan, että olit niin kokonaan menettänyt hienotunteisuutesi! Olihan sinulla ennen se lahja — minne nyt olet hukannut sen? Ja mitä tulee meistä kaikista? Jos sinussa alkaa tuolla iällä ilmetä sellaisia heikkouksia, niin vajoat pian niin syvälle, ettei sinua voi enää auttaa, ja vaikutusvoimasi Hermioneen tulee olemaan peräti onneton. Kömpelyyttä on mahdoton parantaa.»
»Jos olisit ollut saapuvilla Eteoneuksen puhellessa», sanoi Menelaos, »niin tietäisit aivan hyvin, että en jutellut hänen kanssaan perheasioistamme — en vaimostani enkä tyttärestäni — en veljestäni enkä hänen vaimostaan tai pojastaan. Puhun näin yksityiskohtaisesti, jotta minua ei voitaisi syyttää kiertelemisestä. Eteoneus ei pidä Oresteesta ja hän tuli yllyttääkseen minutkin poikaa vastaan. Oresteesta johduimme tietysti puhelemaan vähän Hermionesta, ja portinvartija kertoi minulle, että nuo nuoret olivat tavanneet usein meidän poissa ollessamme. Sanoin hänelle, että heidät oli luvattukin toisilleen kauan sitten, että luotin ehdottomasti tyttäreni arvostelukykyyn, ja että Eteoneus itse oli julkea vanha kielikello. Lähetin hänet takaisin paikalleen, mutta hän on itsepäinen mies ja kesti vähän aikaa, ennen kuin pääsin eroon hänestä. Hän puheli koko ajan koettaen saada minulta selville jotakin sinusta. Kieltäydyin kuuntelemasta häntä, mutta ennen kuin sain hänet ulos, oli hän tehnyt minulle tarkoin selvää mielipiteestään. Se mitä sinulle kerroin oli vain pääsisältö hänen hajanaisista huomautuksistaan. Hänestä tuntuu siltä, että maailma alkaa luopua niistä perintätavoista, joitten vallitessa hän on kasvanut. Oikeastaan oli suurimpana syynä hänen jaaritteluunsa se, että hän tuli hakemaan minulta turvaa ja lohdutusta siihen, että tunsi tulleensa vanhaksi.»
»Hän on luultavasti oikeassa Oresteen suhteen», sanoi Helena, »ja maailma muuttuu. Olen pahoillani, että niin on. Vanhoilliset tavat ja kaikkia muodollisuuksia noudattava käytös ovat lopultakin parhaat. Mahdollisesti on joskus pakko poiketa niistä, mutta niiden, jotka joutuvat tekemään niin, on tosiaankin maksettava kallis hinta. Sen vuoksi minua surettaa, että olet menettänyt entisen kohteliaisuutesi, Menelaos. Se oli yksi onnellisimpia ominaisuuksiasi, ja vaikka nyt alkaakin karkeampi ja rahvaanomaisempi käytös tulla tavaksi, ei se koskaan tule oikein pukemaan sinua minun mielestäni. Huomasin muutoksen Troijassa heti samana yönä, jolloin me taas tapasimme toisemme. Ihailin Agamemnonia sen vuoksi, että hän jäi sinne suorittamaan noita uhreja. Siinä oli jotakin — en oikein tiedä voisiko sitä ehkä sanoa käytöksen sävyksi — mikä todisti kuinka lujaan kasvatus oli tarttunut häneen. Minua suretti, että sinä et jäänyt tekemään samoin. Meidän paluumme ei ollut niin onnellinen kuin kotiintulon pitäisi olla. Sinä aloitit sen väärässä mielentilassa.»
»Sitä en voi ollenkaan huomata», sanoi Menelaos. »Minun ymmärtääkseni ovat huolemme omassa luonteessamme. Uhrit ovat erittäin hyviä. Uhrasinhan minäkin Agamemnonin kanssa kokonaisen päivän. Mutta jos menee liiallisuuksiin tuollaisissa asioissa, ei enää ole uskonnollinen eikä tapoja noudattava, vaan muuttuu kiihkoilijaksi tai suorastaan hupsuksi. Sota oli lopussa, meidän velvollisuutemme oli minun mielestäni ruveta taas jatkamaan keskeytynyttä elintapaamme. En ymmärrä mikä sai Agamemnonin menettelemään niinkuin hän menetteli. Tavallisestihan hän ei ole turhantarkka muodollisuuksien ja tapain noudattaja. Kiusoittelin häntä vähän Klytaimnestralla — väitin, että Agamemnonia peloitti palata kotiin ja tavata Klytaimnestra. Kun nyt otan huomioon mitä todella on tapahtunut hänen kotonaan, soisin, että olisin jättänyt sen sanomatta. Hän muistaa sen varmasti palattuaan ja ehkäpä hän kuvittelee, että minä olen hänen vaimonsa puolella tässä surkeassa jutussa. Mutta eihän hän ole vielä palannut — huomaa se, Helena. Me saavuimme hyvissä ajoin, kun ottaa huomioon kuinka paljon tuuli teki haittaa matkalla, mutta hänestä ei ole kuulunut mitään… Jos meidän suhtautumisemme uhraamiseen merkitsi mitään meidän hyväksemme tai meitä vastaan, niin olisihan hänen pitänyt saapua kotiin ensin, vai mitä sinä arvelet?»
»En ole koskaan nähnyt mitään yhteyttä uhrien ja aluksen vauhdin välillä», sanoi Helena. »Minun ymmärtääkseni oli kysymys siitä oliko meidän laisinkaan päästävä kotiin. Muistanet kai, ettet päässyt hyväänkään vauhtiin, ennenkuin olimme suorittaneet Egyptissä nuo asiaankuuluvat uhrit. Agamemnon on epäilemättä pian taas kotona, ja silloin saamme tyydyttävän selityksen hänen viipymisestään.»
»Kun hän on ensin ennättänyt päästä vakiintumaan elämänjärjestykseensä», sanoi Menelaos, »niin pyydämme hänet tänne keskustelemaan Hermionesta ja Oresteesta».
»Silloinhan me saamme toisenkin vieraan», sanoi Helena. »Lähetitkö sinä, Menelaos, varmasti kutsun Pyrrhokselle, niinkuin lupasit?»
»Varmasti. Sanansaattaja lähti samana päivänä — samalla tunnilla. Pyrrhos saapuu tänne ystävälliselle vierailulle — siitähän me vain sovimmekin, niinkuin muistat, — ja meidän täytyy saada tänne Orestes myöskin. Ei tietenkään yht'aikaa, vaan aikaisemmin; eikö sinustakin ole sopiva niin?»
»Tapaisin mielelläni Oresteen, jos hänet vain voitaisiin löytää», sanoi Helena, »mutta Hermione ei tiedä missä hän on. Minusta tuntuu aivan niinkuin sinustakin, että meidän pitäisi tavata hänet ennen kuin teemme lopullisen päätöksen. Eikä minulla ole tosiaankaan mitään Agamemnonia vastaan. Koska olemme tottuneet puhelemaan lasten avioliitosta, niin olisi varmasti parasta, että suvun molemmat haarat ottaisivat nyt osaa keskusteluun… Tuolla käytävällä tulee portinvartija tänne päin. Jätänkö teidät kahden kesken?»