»Jää tänne», sanoi Menelaos. »En tiedä mitä hän tahtoo. Arvostele nyt itse olenko liian tuttavallinen häntä kohtaan.»
»Menelaos, saanko puhella hänen kanssaan siitä — mitä hän sanoi minusta?»
»Et», sanoi Menelaos.
»Miksi ei? Etkö selostanut minulle keskusteluamme oikein?»
»Mitä selostanut? Vai niin, luulitko sinä minun keksineen sen omaan tarkoitukseeni. Ajattele vain niin, jos haluat! Mutta minä puhuin totta.»
»Menelaos», sanoi Eteoneus, »luulin tapaavani sinut yksin.
Pyydän anteeksi.»
»Ehkäpä minä häiritsen, Menelaos», sanoi Helena. »Tulen takaisin sitten, kun sinulla on joutilasta aikaa.»
»Kuuleppas, Eteoneus, mitä tarkoitat sillä, että sanoit otaksuneesi minun olevan täällä yksin? Mikä sinuun oikein on mennyt? Loukkaako se sinua, että minä puhelin vaimoni kanssa omassa talossani?»
»En ole niin julkea, että loukkaantuisin mistään sinun teostasi,
Menelaos», sanoi Eteoneus, »mitä sitten lieneekin mieleni pohjalla».
»Tuo ei kelpaa, Eteoneus», sanoi Menelaos. »Minähän sanoin sinulle hiljattain, että sinun on käytettävä siivoa kieltä puhuessasi kenestä perheeni jäsenestä tahansa. Totta kai sinä ymmärsit selvästi tarkoitukseni?»