»Hermione kulta, tulin niin pian kuin kuulin uutisen. Toivottavasti
Helena on kotona.»
»Ei hän ole, Kharitas — hän on valitettavasti ulkona tämän iltapäivän.
Tule sisään ja salli minun olla vähäpätöisenä korvauksena.»
»Lapsi kulta, ei suinkaan vähäpätöisenä! Mutta tämä on jo toinen kerta, jolloin en saa tavata äitiäsi. Jollen tuntisi häntä niin hyvin, niin epäilisin hänen tahallaan välttävän minua. Sano nyt hänelle kuinka pahoillani olin, kun en voinut tavata häntä. Samalla hetkellä, kun kuulin Agamemnonin palanneen, päätin tulla tänne heti sanomaan Helenalle kuinka iloinen olin… Hyväinen aika!… Totta kai olet kuullut tädistäsi?»
»En, emme me ole kuulleet heistä kenestäkään mitään suoranaisesti. Eräs mies kertoi Agamemnonin palanneen kotiin. Äiti mainitsi minulle siitä. Isä on lähettänyt hänelle kutsun viettää muutamia päiviä meidän luonamme niin pian kuin hän ennättää.»
»Sinun setäsi, Hermione, on erittäin etevä mies. Sinun pitäisi olla ylpeä hänestä. En tietenkään tarkoita sitä, ettei isäsikin ole etevä, mutta Agamemnon on aina, no niin, hänessä on aina ollut jotakin erikoista. On vaikea määritellä persoonallisuutta. En ole koskaan voinut ymmärtää miksi ei tätisi antanut arvoa sille, mitä hänellä oli — useimmat naiset olisivat pitäneet osaansa onnellisena sellaisen miehen rinnalla.»
»Ehkäpä Klytaimnestra ei tahdo elää onnellisena», sanoi Hermione. »Äiti näyttää aina kiusaantuneelta, jos puhutaan kunnioittaen jokapäiväisestä arkionnesta ja järjestyneistä elämäntavoista. Heillä näyttää olevan oma käsityksensä onnesta. Mutta minun ei pitäisi puhua tädistäni näin. Olen varma siitä, että hän antaa suuren arvon miehelleen — mikäli on häntä tavannut. Mielestäni ei mikään tue päinvastaista käsitystä.»
»Lapsi kulta, et suinkaan aio teeskennellä olevasi aivan tietämätön Klytaimnestran menettelystä! Olethan sinä tietenkin kuullut siitä! Sehän on tavallisin juttelunaihe perheen ystäväin kesken. En ymmärrä mistä naiset saavat rohkeutta sellaisiin tekoihin. En sano tätä siksi, että itse kaipaisin tuollaista rohkeutta! Mutta ethän voi mitenkään väittää hänen pitävän Agamemnonia kunniassa, jos hän elää Aigisthoksen kanssa.»
»En kuvittele ymmärtäväni paljonkaan tuollaisista asioista, Kharitas, mutta luulen käsittäväni tätini näkökannan edes jossakin määrin. En puolusta hänen elämäntapansa epäsäännöllisyyttä, mutta hänellä on hyvätkin ominaisuutensa. Serkkuni Orestes on kiintynyt häneen, ja minä toistan aina mielessäni, ettei niin erinomainen mies kuin hän voisi välittää henkilöstä, jolla ei ole minkäänlaisia hyveitä.»
»Ehkäpä Orestes vain on tottelevainen poika», sanoi Kharitas. »Olen joka tapauksessa iloinen kuullessani tuon Oresteesta, sillä olin luullut hänen olevan kenties liian uudenaikaisen mielipiteissään. Niinkuin tiedät, ei hän lähtenyt Troijaankaan, vaikka kuuluu olevan kerrassaan hurja soturi. Joku kertoi minulle — kukahan se nyt olikaan? — hänen jääneen kotiin siitä syystä, ettei hyväksy sotaa. Pelkäsin hänen mahdollisesti olevan luonteeltaan uskottoman. Mutta Klytaimnestra näyttää minusta ehdottomasti — en luule setäsi tahtovan ottaa häntä takaisin vaimokseen. Sanoitko niin, ettet ollut kuullut hänestä mitään?»
»Hänhän on jo Agamemnonin talossa», sanoi Hermione. »Eihän hän ole koskaan ollutkaan poissa. Se on kyllä mielestäni varma, että he joutuvat riitelemään, mutta toistan vieläkin, että Klytaimnestralla on erinäisiä seikkoja puolustuksenaan, ja minä en rupea lausumaan tuomiotani ennen kuin tiedän paljon enemmän kuin nyt.»