»Onko hänellä jotakin puolustuksenaan? Sitä en tietänytkään! Onko Agamemnon ollut —? No, sehän ei olisikaan ihmeellistä, sellaisiahan miehet aina ovat. Kerroppas minulle, Hermione! Se on pysynyt minulta kokonaan salassa — en ymmärrä millä tavoin.»
»Sehän on aivan yksinkertaista, kun tuntee heidät molemmat», sanoi Hermione. »Agamemnon on kovakourainen ja Klytaimnestra ylpeä. Mitä muuta tarvitaan riidan syntymiseen? Orestes sanoo, että hänen äitiään suututti vähän se hälinä, jonka minun äitini aiheutti. Voisi otaksua, että Klytaimnestra oli kateellinen, mutta Orestes väittää, ettei niin ollut asianlaita. Hän sanoo äitinsä vain olleen sitä mieltä, että Troijan retki oli — no niin, kohtuuton mittasuhteiltaan. Sitten tuo Iphigeneian juttu. Etkö ole kuullut siitä? Se tapahtui kauan sitten, kun koetettiin saada alukset liikkeelle. Setäni oli Auliksessa ja lähetti noutamaan sinne Iphigeneian, joka muka aiottiin naittaa Akhilleukselle. Tätini oli tietysti mielissään tällaisesta avioliitosta ja varustautui lähtemään tyttärineen, kun Agamemnonilta tulikin sana, että tyttären piti tulla yksin — äiti ei saanut seurata häntä. Se oli jokseenkin suututtavaa, eikö ollutkin? Klytaimnestra halusi saada tyttärensä hyviin naimisiin, mutta hän oli mielestään itseoikeutettu olemaan läsnä häissä. Et voi uskoa kuinka raaka Agamemnon oli siinä jutussa — hän sanoi, että jos Klytaimnestra tulisi, ei avioliitosta tulisi mitään, ja ettei Klytaimnestra saanut kysellä mitään, vaan että hän, Agamemnon itse, selittäisi kaikki kotiin palattuaan. Klytaimnestran mielestä sellainen petollisuus vapautti hänet kaikista velvollisuuksista miestään kohtaan. Minä en ole niinkään valmis väittämään hänen olevan väärässä.»
»En minä ymmärrä miksi hänen pitäisi hajoittaa koti, vaikka avioliitosta ei tullutkaan mitään», sanoi Kharitas. »Jos minä karkaisin toisen miehen kanssa joka kerta kun mieheni jättää jonkin lupauksensa täyttämättä, niin — no niin, silloin en olisi se, mikä nyt olen. Iphigeneia olisi voinut saada toisen miehen.»
»Ei, se oli mahdotonta», sanoi Hermione. »He tekivät kerrassaan kauhean teon — he uhrasivat hänet saadakseen suotuisan tuulen.»
»Hermione! Sehän oli kauheaa! Ja tuulihan ei sittenkään kääntynyt suotuisaksi, vai kuinka?»
»Kyllä se kääntyi», sanoi Hermione. »Silloinhan he lopulta pääsivät Troijaan. Mutta ehkäpä he eivät todella tappaneetkaan häntä. Minä uskoin ennen niin, mutta kukaan ei myönnä sitä nyt, ja jälkeenpäin onkin kerrottu asia toisin ja väitetty hänen elävän vielä jossakin syrjäisessä paikassa. En voi ymmärtää miksi hän sitten on siellä eikä kotonaan. Mutta mitä hänelle sitten lieneekin tapahtunut, on setäni toivottavasti tähän mennessä jo selittänyt sen tyydyttävästi, ja toivottavasti hän myöskin ymmärtää, että Klytaimnestralla on ollut oikeus katkaista kotoiset siteensä, kun ei saanut mieheltään aikaisemmin selitystä tapausten kulkuun. Orestes sanoo —»
»Hermione kulta, minua epäilyttää, ettei Oresteella ole hyvää vaikutusta sinuun. Hän näyttää puhuvan — ja ajattelevan — niinkuin hänen äitinsä lapselta voi odottaa. Sinulla ei mitenkään olisi noin kauheita mielipiteitä, ellei joku olisi tyrkyttänyt niitä sinulle. Se ei ole sinun suloisen luonteesi mukaista. Minä en luota Oresteeseen. Toivottavasti et päästä sydämessäsi valtaan liian suurta ihailua häntä kohtaan!»
»Tuskinpa häntä liiaksi ihailen», sanoi Hermione.
»Siitä olenkin sentään varma», sanoi Kharitas. »Minulle on tosiaankin oikea arvoitus, Hermione, kuinka sinä olet säilyttänyt niin hyvin kauniit elämänihanteesi, vaikka ympärilläsi on tapahtunut niin merkillisiä asioita. Tiedäthän, että olen kiintynyt äitiisi, mutta — et suinkaan loukkaannu, vaikka sanonkin samaa, mitä sellaisetkin ovat sanoneet, jotka rakastavat häntä hyvin paljon — hän ei ole ihanteellinen äiti. Hänen mieltään kiinnittää rakkaus liiaksi ikäänkuin se olisi koko elämä. Terve järki auttaa pitemmälle, sanon minä. Ja sitten tarvitaan myös vähän taitoa suunnittelemiseen ja keksimiseen. Tuollaiset ihmiset, jotka antavat tunteilleen vallan, Hermione, ovat yksinkertaisesti vain taakaksi meille toisille. Kuinka suuresti he kunnioittavatkaan vaistojaan ja mielijohteitaan! Toivottavasti sinä et koskaan antaudu yksinomaan tunteittesi valtaan. Olen aina koettanut hillitä Damastorin hetkellisiä vaistoja tai ainakin saada hänet unohtamaan ne. Toistaiseksi voin kerskailla menestyneeni. Eikö hän ole sinun mielestäsi kiltti poika, Hermione?»
»En tunne häntä tarpeeksi, Kharitas, tietääkseni onko hän kiltti poika vai ei. Hän on hyvin kohtelias minulle, kun tapaamme.»