"No, jopa jotakin!" huudahti Sly. "Enpä mokomaa veitikkaa ole vielä eläissäni nähnyt. Mutta jos luulette minun pötkivän pakoon, niin ettepä totisesti tunne Jack Slyta", ja selin puuhun kääntyen hän asettui puolustusasentoon, ryhmysauva valmiina joko iskemään tai torjumaan iskuja. Robin Hood istahti mättäälle, sillä hänen ruumiinsa oli niin jäykkä ja hellä, ettei hän olisi kyennyt seisomaan, niin rajusti oli kattilanpaikkaajan sauva hänet pehmittänyt.
"Mitä on tapahtunut, johtaja?" huusi Pikku John, "ja miksi niin uupuneena istut tien vieressä?"
"No voi taatto taivahinen", sanoi Robin Hood, "seisoohan tuossa edessäni mies, joka on aimo lailla pehmittänyt selkänahkani."
"Niinkö ovat asiat, johtaja!" huudahti Pikku John. "Tahtoisinpa sitten minäkin vuorostani koettaa onneani sen miekkosen kanssa. Katsotaanpa, pystyykö hän tekemään minullekin saman."
Isoruhoinen henkipatto ryntäsi päin ja kohotti raskaan sauvansa, ja kattilanpaikkaaja ryhtyi uljaasti puolustautumaan. Mutta ennen kuin vielä kanget ehtivät kalskahtaa yhteen, huusi Robin Hood luutnanttiaan taukoamaan.
"En syytä miestä", sanoi johtaja. "Hänellä oli kyllin syytä kolhia minua hieman. Minä olin hävittänyt hänen omaisuutensa ottamalla häneltä vangitsemismääräyksen, jota hän piti hyvin arvokkaana. Mutta jos olenkin tavallani tuhonnut hänen omaisuutensa, niin mielelläni sen myös toisella tavalla korvaan. Kuulepa, kattilanpaikkaaja, miten vetelee kulkurinammattisi?"
"Hoo, hoo, johtaja!" vastasi Sly. "Väliin hiukan ansiota ja ruoka-ateria, väliin taas saa kuljeskella koko päivän ansaitsematta kolikkoakaan. Ja jos olutpullon itselleni otan, olen melkein kuitti mies."
"Eipä ole hauskaa elämää", naurahti Robin.
"Koiran virka, johtaja!" vastasi kattilanpaikkaaja, "koiran virka."
"No vaihda se sitten meidän iloiseen metsäelämäämme", huudahti henkipatto. "Päivisin me pyydämme hirviä, iltaisin juhlimme nuotion ympärillä syöden riistaa ja huuhtoen sen alas ruskealla oluella. Sinä olet uljas mies, jollaisista minä pidän. Yhdy meihin!"