"Olen Robin Hood!" huusi henkipatto, "ja piispa miehineen on kintereilläni. Jos he saavat minut käsiinsä, olen mennyttä miestä, sillä piispa on vannonut hirttävänsä minut metsän korkeimpaan tammeen."
"Ole huoleti, Robin Hood!" huusi sukkelajärkinen eukko, "siitä ei tule mitään. Minä kyllä petän piispan ja hänen seurueensa. Vai pitäisi sinun, joka niin usein olet auttanut minua hädässäni, joutua pulaan! Ei sinä ilmoisna ikänä, sanon minä. Menepä tuonne perähuoneeseen ja pue yllesi siellä oleva vanha hame ja vaippa ja anna minulle Lincolnin-vihreä pukusi."
"Oiva tuuma!" huudahti Robin Hood. "Saammepa nähdä, ovatko piispan silmät kyllin tarkat keksimään Robin Hoodin vanhan eukon puvusta."
"Heti anna takkisi harmaa siis,
Ota viittani vihreä,
Minä langat vaan ja värttinän saan,
Sun on nuoleni terävä."
Tuotapikaa Robin Hood oli pukeutunut vanhaksi köyhäksi eukoksi. Päähänsä hän vielä sai ison vanhan hatun, jonka murtunut reunus riippui kasvoille. Hän lähti mökistä ontuen ja sauvaan nojaten, kädessään lanka ja värttinä, aivan kuin olisi ollut köyhä mökin muija, joka aikoi matkalla levätessään tehdä työtä.
Kohta Robin kuulikin kavioiden kopsetta ja hän kulki vieläkin kumarammassa ja ontui entistäkin hervottomammin. Sitten hän kuuli tutun äänen.
"Kuka tuo on?" huusi joku korskealla äänellä, ja Robin tiesi piispan olevan edessään. "Ottakaa kiinni tuo vanha eukko ja tuokaa tänne."
Eräs piispan miehistä tarttui vapisevaan eukkoon ja talutti hänet harmaantäplikkään ratsunsa selässä istuvan piispan luo.
"Mistä sinä vanha vaimo tulet?" kysyi kirkonmies.
"Metsässä olevasta mökistäni, armollinen herra", sopersi eukko silmille valahtaneen hattunsa alta. Hän ei kohottanut katsettaan maasta, mutta se ei piispaa kummastuttanut. Hänestä se vain tuntui asiaankuuluvalta nöyryydeltä hänen läsnäollessaan.