"Oletko nähnyt ketään metsässä tänään?"
"En muita kuin vihreäpukuisen miehen, joka aivan hiljakkoin tuli mökkiini."
"Siinäpä se!" huudahti piispa. "Vihreäpukuisen miehenkö, sanoit?"
"Niin, hyvä herra, ja hänellä oli pitkä jousi ja viinellinen nuolia ja päässä vihreä huppu. Hän meni peräkamariini lepäämään."
"Eteenpäin!" huusi piispa. "Nyt hän on vallassamme! Rientäkää mökille ja raahatkaa hänet ulos."
Vangitsemiskiihkossaan piispa miehineen ratsasti eteenpäin ja vanha eukko ontui tietään edelleen. Mutta tuskin hän oli ehtinyt pensaiden varjoon, kun mitä kummallisin muutos tapahtui hänen liikkeissään. Hän suoristautui, kävi vikkeläksi ja virkeäksi, hänen laahustava kulkunsa muuttui harppomiseksi, hän joudutti matkaa kuin juokseva hirvi, ja täyttä vauhtia hän riensi pois suunnaten kulkunsa isoon metsäaukioon, missä joukko henkipattoja odotteli. Aukioon syöksyessään näki hänet Pikku John ja puhkesi kummissaan puhumaan —
"Ken kumma kulkee niittyä?"
Näin lausuu Pikku John.
"Mä nuolen häneen lennätän,
Tuo totta noita on."
Näin sanoi Pikku John, sillä nähdessään vanhan mökin muijan tapaisen olennon tulevan semmoista hirmuvauhtia hän luuli, että asiassa täytyi olla noituutta mukana.
"Oi malta, malta", huus' Robin Hood,
"Älä nuoltasi lennätä vaan!
Etkö johtajaas nää? Robin Hood on tää.
Vaan kohta se huomataan."
"Sinäkö siinä olet, johtaja?" huudahti Pikku John hämmästyneenä. "Miksi tulet tänne vanhan eukon puvussa?"