"Mitä uutta — mitä uutta kuuluu?" huusi rosvo. "Mitä kuuluu, mulle kerropa sä?"
"Kuuluupa hyvinkin", vastasi pyhiinvaeltaja, "sillä Nottinghamin kaupungissa hirtetään tänään kolme nuorta miestä. Olen nähnyt hirsipuuta pystytettävän ja maalaisväkeä joukoittain tulvivan kaupunkiin katsomaan teloitusta, sillä joka päivä ei saakaan nähdä kolme veljestä hirtettävän rinnakkain."
Robin ei virkkanut mitään eikä osoittanut pitävänsä kovinkaan tärkeänä kuulemaansa uutista. Hänen otsansa oli syvämietteisissä rypyissä ja hänen silmänsä tarkastivat pyhiinvaeltajan pölyistä ja repaleista pukua. Sitten hän näpähytti sormiaan kuuluvasti, aivan kuin olisi löytänyt etsimänsä.
"Hei, pukua kanssani vaihtaos, vanhus", sanoi hän nauraen. "Vaihdapa kanssani pukimia, saat neljäkymmentä shillinkiä puhdasta hopeata lisäksi. Sillä voit mennä juomaan olutta tai viiniä."
Pyhiinvaeltaja tuijotti ihmeissään matkoilla ryvettyneisiin pukimiinsa, sitten Robinin kädessä oleviin rahoihin ja sitten Robinin sievään metsän vihreään pukuun.
"Sun pukusi puhdas ja siisti on,
Mun siivoton riekale;
Vaan maailmassa minne jos matkannet,
Älä vanhusta pilkkaile."
"En minä sinua pilkkaa!" huudahti Robin. "Puhun tosissani. Vaihda pukimet kanssani, ja rahat ovat sinun, ja voit niillä juhlia ystävinesi."
He vaihtoivat pukimia, ja kun Robin oli pannut päähänsä ukon hatun, jonka kupu yleni korkeana ja ryysyisen viitan, joka oli paikattu kaikenvärisillä tilkuilla, mustilla ja sinisillä ja punaisilla, ja rikkinäiset ja paikatut housut ja reikäiset säärystimet sekä kengät, jotka tuskin pysyivät koossa, hän oli niin muuttunut, ettei itse Pikku Johnkaan olisi tuntenut päällikköään. Ja pyhiinvaeltajan riekaleita ylleen pukiessaan hän kaiken aikaa naljaili, ja pukuaan viimeistellessään ja kehnoa muotoaan lopullisesti tarkastaessaan hän huudahti: "Vaatteet ne lopultakin miehen tekevät!" Mutta nyt hänellä oli se, mitä hän toivoi, erinomainen valepuku, ja hän lähti taas jatkamaan matkaansa Nottinghamin kaupunkia kohti.
Kahta tuntia myöhemmin sheriffi asteli kaupungin katuja pitkin, vihasta ja harmista alla päin, sillä hän ei ollut vielä löytänyt kolmelle vangilleen pyöveliä. "Mutta hirteen minä ne roistot toimitan!" huusi sheriffi, "vaikkapa minun omin käsin pitäisi ne vetää hirteen."
Samassa hänen eteensä ilmestyi hullunkurinen, pieni, kumarainen, ryysyihin pukeutunut vanha ukko, joka kimakalla äänellä huusi: "Taivas teitä armahtakoon, jalo sheriffi! Varjelkoon teitä taivas, armollinen herra!"