Miehet katsoivat tarkoin lähestyvää miesjonoa ja näkivät kahden mustapukuisen munkin ratsastavan etunenässä kauniilla ratsuilla. Heitä seurasi seitsemän kuormahevosta, ja vartiojoukkona oli viisikymmentäkaksimiehinen keihäsmiesjoukko.
"No jopa jotakin", sanoi Much, "piispakaan ei voisi matkata sen ruhtinaallisemmin kuin nuo mustat munkit. Totta totisesti noiden kuormahevosten selässä on kallisarvoinen taakka, sillä muuten ei olisi vartiosto noin lukuisa."
"Veljet", sanoi Pikku John, "meitä ei ole kuin kolme, mutta meidän on vietävä nuo miehet päivälliselle, muuten emme tohdi astua päällikkömme näkyville."
Much ja Puna-Will eivät virkkaneet sanaakaan, nyökkäsivät vain merkiksi, että olivat samaa mieltä, ja niin he sitten asettuivat korkeiden pengerten välissä kulkevan tien äkkimutkaan. Tästä asemastaan he näkivät kulkueen etupään, ja kun molemmat munkit ratsastivat mutkaan, seisoivat nuo kolme jousimiestä suoraan heidän edessään, nuolet valmiina jänteessä.
"Muu joukko te jousilla pidättäkää",
Huusi toisille Pikku John.
"Etumaisesta munkista huolehdin,
Mun hallussain henkensä on."
Kun mustapukuiset munkit näkivät edessään kolme rosvoa, jouset jännitettyinä, pysähdyttivät he hevosensa, ja koko ratsasseurue joutui epäjärjestykseen.
"Varropa, munkin tolvana!" huusi Pikku John edeltä ratsastajalle, joka näytti olevan vaikutusvaltaisempi mies kuin hänen toverinsa. "Seiso siinä missä olet, ja muista, että kuolemasi on minun kädessäni. Paha sinut periköön", jatkoi henkipatto, "sillä olet kovin vihoittanut päällikköäni, kun olet pakottanut hänet paastoamaan näin kauan."
Munkki tuijotti Pikku Johniin ihmeissään ja kummissaan ja peloissaan: hän ei käsittänyt henkipaton sanoja ja hän tokaisikin: "Kuka on päällikkösi?"
"Robin Hood!" huusi Pikku John jyrisevällä äänellä.
"Hän on kuuluisa rosvo", sanoi munkki happamesti, "enkä ole hänestä milloinkaan kuullut hyvää."