Much ja Pikku John koettivat saada häntä luopumaan päätöksestään, mutta turhaan.
"Ei kukaan epäile minun tulevan sunnuntaina kaupunkiin", vastasi Robin. "Puen itseni harmaaseen pukuun ja panen päähäni ison hupun, jonka vedän silmille. Olen siellä yhtä turvassa kuin metsäaukiolla."
"No niin", sanoi Much, "ota sitten tusinan verran vankkoja aseistettuja miehiä matkaasi, että vaaran tullen saisit apua."
"En", sanoi Robin. "Sellainen miesjoukko herättäisi huomiota portilla, mutta yksi tai pari miestä pääsisi huomiota herättämättä menemään. Kaikista iloveikoistani otan matkaan vain Pikku Johnin joustani kantamaan."
Robin ja Pikku John lähtivät siis yhdessä matkaan metsän kautta Nottinghamiin päin. Mutta miten ollakaan, he siinä kulkiessaan joutuivat riitaan, ja väittely yltyi niin kiihkeäksi, että Robin Hood menetti malttinsa ja iski Pikku Johnia nyrkillä.
Jättiläinen suuttui tästä loukkauksesta ja paljasti miekkansa.
"Olisipa joku muu kuin päällikköni lyönyt minua", hän sanoi, "niin hänen verensä tahraisi tämän kirkkaan miekan. Hae siis mies itsellesi mistä haluat, Robin Hood, mutta minä en enää ole sinun miehiäsi."
He erosivat vihassa toisistaan, ja Robin Hood jatkoi matkaansa Nottinghamiin päin Pikku Johnin palatessa takaisin metsään. Robinin viha haihtui pian ja häntä suretti kovin, kun hän oli suututtanut uskollisen seuralaisensa. "Minä rukoilen Pyhän Marian alttarin juurella, että Pikku John taas sopii kanssani", hän puheli nähdessään kaupungin ja korkealle sen muurien yli kohoavan kirkon tornin.
Helposti hän pääsi portista, sillä vartijat eivät piitanneet talonpoikaispukuisesta, yksinäisestä kulkijasta, ja Robin asteli oikopäätä kirkkoon. Jumalanpalvelus oli juuri alkamassa, ja hän polvistui alttarin eteen rukoillen, että pääsisi lähtemään kaupungista yhtä turvallisesti kuin oli sinne tullutkin.
Mutta kesken jumalanpalvelusta kirkkoon tuli mustapukuinen pitkä munkki ja alkoi hiljaa astella käytävää pitkin kuorissa olevaa paikkaansa kohti. Äkkiä hän pysähtyi pylvään suojaan ja tuijotti silmät suurina. Aivan pylvään takana oli hartaasti polvistuneena mies kirkon lattialle levitetyllä olkimatolla. Mies oli harmaapukuinen ja hänen huppunsa oli valahtanut niskaan, sillä hän kohotti päätään innokkaan tarkkaavaisena jumalanpalvelusta toimittavaa pappia kohden.