XXIII luku
ROBIN HOOD JOUTUU VIHDOIN SHERIFFIN KYNSIIN, JA MITÄ SITTEN TAPAHTUU
Se varhain aamuna toukokuun
Oli aikana helluntain,
Kun paistoi päivä, ja lintusten
soi sävel riemukkain.
Ihanampana ei valkene toukokuinen aamu kuin valkeni seuraava sunnuntaiaamu sen jälkeen kun Pikku John oli palannut kerjuuretkeltään. Aurinko paistoi kirkkaana ja polttavana, ja nuoret lehdet värähtelivät sen sulotuoksuisen, vienon tuulenhengen vaikutuksesta, joka leppoisana leyhyi metsän läpi. Nurmet kukkivat kirjavanaan ja täplikkäät hirvet olivat paenneet aurinkoisilta ylängöiltä metsän varjoon: oli ihanan alkukesän ihanimpia päiviä. Oli helluntai.
"No onpa tämä aamu todella ihana", sanoi Pikku John, "ja yhtä ihanaksi tunnen oman oloni: ei ole koko kristikunnassa tänään iloisempaa ihmistä kuin minä."
Mutta Robin Hood ei vastannut mitään, ja Pikku John huomasi, että päällikön kulmilla leijaili pilvi.
"Pois huolet nyt, hyvä johtaja", sanoi Pikku John, "onhan nyt ihana toukokuun aamu."
"Se minua huolettaa", sanoi Robin Hood, "etten tämmöisenä juhlapäivänä pääse kuulemaan messua enkä saarnaa. Onpa jo aikoja kulunut siitä, kun olen ollut kirkkojumalanpalveluksessa."
"Ei ole lähempänä kirkkoa kuin Nottinghamissa", sanoi lähellä seisova
Much Myllärinpoika.
"No sitten lähden Nottinghamiin!" huudahti Robin tehden hänelle ominaisen äkkipäätöksen. "Niin, minä käyn Nottinghamin Pyhän Marian kirkossa vielä tänä päivänä."