Hetkeen ei musta munkki virkkanut sanaakaan, vaan näytti otsa rypyssä miettivän. Sitten hän sanoi. "Herra sheriffi, minä se konnan keksin ja jätin teidän haltuunne."
"Niinpä niin", sanoi sheriffi.
"Vaadin siis itselleni oikeutta saada tiedottaa vangitsemisesta kuninkaalle."
"Niinpä niin", nauroi sheriffi. "Saadaksenne hänen majesteetiltaan jonkin suuren suosionosoituksen."
"Jos siitä palkkio saadaan, niin onhan oikeus ja kohtuus, että minä sen saan!" huudahti isännöitsijä.
"Sitä en kiellä", vastasi sheriffi. "Toivon kaikesta sydämestäni, että vihdoinkin saatte suurituloisen apottikunnan hallittavaksenne. Olette tehnyt minulle suuren palveluksen ja mainitsen teistä kattavasti siinä kirjeessä, minkä tänään iltapäivällä kuninkaalle kirjoitan."
"Ja minä lähden sitä viemään anivarhain huomisaamuna!" huudahti musta munkki lähtien oikopäätä tekemään matkavalmistuksia.
* * * * *
Kaiken sen sunnuntaipäivän vallitsi Nottinghamissa suuri levottomuus. Ihmiset riensivät sinne tänne puhuen Robin Hoodin vangitsemisesta, ja jokaisella, joka sinä aamuna oli ollut Pyhän Marian kirkossa, oli ympärillään väkijoukko, joka innokkaana kuunteli kertomusta kuuluisan rosvon hurjasta taistelusta. Mutta hiiskaustakaan kaikesta tästä ei kuulunut kaupungin muurien ulkopuolella olevalle maaseudulle. Sillä sheriffi oli kaksintanut joka portilla olevan vartioston ja jyrkästi kieltänyt ketään menemästä tai tulemasta kaupunkiin siihen asti, kunnes oli saanut tietää kuninkaan tahdon Robin Hoodin suhteen.
"Jos ei ainoakaan ihminen poistu kaupungista", sanoi sheriffi, "niin on selvää, että Robin Hood on joukossamme. Jos ei ketään päästetä kaupunkiin, niin ei hänen roistojoukkonsa voi pujahtaa metsästä tänne auttamaan häntä." Nottinghamin kaupunki oli siis kuin piiritystilassa ja portit olivat teljettyinä ja lukittuina yötä päivää. Mutta siitä huolimatta Robinin miehet piankin saivat tiedon asiasta rajasuutari Lobbilta. Lobb oli ensimmäisiä, joka sai kuulla Robinin vangitsemisesta, ja heti kun pimeys oli peittänyt kaupungin, hän nousi talonsa katolle, joka oli aivan kaupungin muurissa kiinni. Hänellä oli seurassaan kaksi miestä, henkipattojen luotettavia ystäviä, ja nämä laskivat Lobbin köydellä maahan muurin toiselle puolen. Heti kun rajasuutari tunsi maan jalkojensa alla, hän irroitti köyden ympäriltään ja miehet vetivät sen takaisin; sitten Lobb riensi metsään minkä ikinä kykeni.