"Hirsipuuhun ripustamisesta kuulin puhuttavan", vastasi Pikku John.
"Hyvä, hyvä!" sanoi sheriffi iloissaan, "sehän on sopiva loppu mokomalle roistolle. Entä missä on musta munkki, joka vei kirjeeni perille? Hän odotti suosionosoitusta kuninkaalta, kun vei niin mieluisia uutisia."
"Kyllähän hän saikin", sanoi Pikku John. "Hän sai niin suuren korotuksen, ettei ikinä enää Nottinghamiin palaa. Hänelle annettiin mainio palkkio."
"Rahaako vai maata?" kysyi sheriffi.
"Maata", vastasi Pikku John. "Hän sai niin paljon maata, että se hyvin riittää hänelle. Mutta minun on tovereineni lähdettävä tästä majataloon, herra sheriffi, lepäämään ja virkistymään. Meidän on huomenna lähdettävä matkaan vankeinemme ja me olemme väsyneet."
"Eihän toki!" huudahti sheriffi. "Ette saa mennä majataloon tänä päivänä. Teidän pitää olla minun vierainani ja illalla pidän teille iloiset juhlat, ja saakoon kuningas kuulla, että minä tiedän, miten hänen sanansaattajiaan on kestittävä."
Sheriffi pani siis illalla toimeen suuret juhlat kuninkaan sanansaattajien kunniaksi, ja viini ja olut virtasivat tulvanaan, ja kaikki joivat kuninkaan terveydeksi ja Robin Hoodin onnelliseksi hirttämiseksi.
Piti pidot Johnille sheriffi,
Hyvät viinit tarjota ties;
vaan yöllä lähtivät vuoteilleen
Ja levollen joka mies.
Pikku Johnille annettiin eteishuoneen kyljessä oleva pienoinen huone, ja Much makasi Pikku Johnin jalkapäässä olevalla makuulavalla. Toverukset odottivat, kunnes talossa kaikki oli hiljaista, ja nousivat sitten, käärivät vaipan ympärilleen ja ottivat miekan käteensä. He astuivat hiljaa eteishuoneeseen ja menivät sen poikki siihen huoneeseen, missä tiesivät sheriffin nukkuvan. Heidän oli liikuttava ylen varovasti, sillä sheriffin miehet nukkuivat tulen edessä ja eteishuoneen lattialle levitetyillä oljilla. Mutta miehet olivat kaikki täynnä väkevää olutta ja nukkuivat sikeästi, ja kun henkipatot tulivat sheriffin huoneeseen, he huomasivat, että hänkin nukkui juopuneen unta. Se teki Pikku Johnille helpoksi vetää sheriffin sormesta hänen sormuksensa, eivätkä he muuta kaivanneetkaan.
Sitten he menivät ulko-ovelle ja tapasivat ovenvartijan nukkumassa yhtä sikeästi kuin muutkin, sillä tämä oli yhtäläisesti juonut ja mässännyt. Pikku John ja Much avasivat siis oven ja kulkivat pimeitä ja hiljaisia katuja, kunnes saapuivat vankilan luo, missä heidän johtajansa virui. Sitten he kolkuttivat miekan kahvalla raudoitettuun oveen, niin että vankilan käytävät kaikuivat. Melu sai vartijan jalkeille, ja soihtu kädessä hän tuli ovelle ja kysyi, keitä ulkona oli.