"Kuulkaa, toverit", huusi Robin, kun kaikki olivat vannoneet uskollisuudenvalansa. "Minä kuulutan tässä ne lait, joita kaikkien joukkoomme kuuluvien on noudatettava. Ensiksikin, me julistamme sodan kaikkia normannilaisia sortajia vastaan, jotka rikastuvat maan oikeilta omistajilta, saksilaisilta veljiltämme ryöstetyllä saaliilla. Toiseksi, me emme tee väkivaltaa kenellekään köyhälle tai puutteenalaiselle, vaan autamme häntä normannilaiselta sheriffiltä tai paronilta tai kirkonmieheltä mahdollisesti anastamillamme rikkauksilla. Kolmanneksi, ettei yhdenkään naisen, köyhän tai rikkaan, normannilaisen tai saksilaisen, tarvitse vähääkään pelätä meitä. Nämä lait vallitkoot toverijoukossamme."
Henkipatot suostuivat tottelemaan Robinin määräyksiä joka kohdassa. He seisoivat vielä seppeleen ympärillä ihmetellen äsken suoritettua mestarinäytettä, kun pieni, kumarainen mies tulla kompuroi puiden välistä.
"Kuka tuolta tulee?" huusi Will Stutely, joka ensiksi näki hänet.
"Ystävä", vastasi Much; "hän on Lobb niminen rajasuutari Nottinghamista. Hän vakoilee meidän puolestamme kaupungissa ja on muutamien sheriffin miesten henkiystävä. Heiltä hän saa tietää, mitä sheriffi suunnittelee meitä vastaan, ja sitten hän osaa varoittaa ja neuvoa meitä pitämään huolta turvallisuudestamme. Mikä nyt, Lobb?" hän huusi, kun pieni mies lähestyi. "Mitä uutisia tuot?"
"Olkaa varuillanne", vastasi Lobb, "sheriffi kokoaa vahvaa metsänvartijajoukkoa lähteäkseen teitä vastaan. Hän on hirveästi raivoissaan, sillä päämetsänvartija ja muutamat muutkin ovat saaneet surmansa eilisessä kahakassa, ja hän vannoo ottavansa kolme henkipaton päätä kutakin menettämäänsä miestä kohti. Mutta kaikkein kiukkuisin hän on jollekin vieraalle, josta en milloinkaan ennen ole kuullut. Torille on asetettu julisteita, joissa luvataan suuri palkinto muutamasta Robin Fitzoothista, joka myös tunnetaan Robin Hood-nimisenä. Kuka hyvänsä hänet tuo vangittuna taikka vain hänen päänsä, hän on saava kolmesataa hopeapenniä."
"Suuri palkinto tosiaankin!" huusi Much. "Näet siis, miten suuressa arvossa sheriffi pitää sinua, johtaja."
Hän puhui Robin Hoodille, ja tämä nyökkäsi, mutta ei vastannut mitään. Robinista tuntui oudolta, että Lobb oli nähnyt ilmoituksen, jossa luvattiin palkinto hänen hengestään! Tämä saattoi hänet toden teolla tuntemaan itsensä henkipatoksi. Sitten Much kohotti jousensa ja huusi: "Eläköön iloinen humiseva metsä! Eläköön oiva johtajamme Robin Hood, jousimiesten kuningas, ja nyt todellakin henkipattojen kuningas!" ja muu joukko yhtyi eläköönhuutoon, ja Robinin silmä välähti ja hänen kasvonsa kirkastuivat. Olkoonpa että hän on henkipatto, mutta avara metsä avoinna edessään ja joukko uljaita kumppaneita apunaan hän ei pelännyt ainoatakaan normannilaista sheriffiä.
III luku
ROBIN HOOD KOHTAA ETEVIMMÄN SEURALAISENSA
Oli kaksikymmenvuotias Robin Hood
Pikku Johnin tavatessaan,
Siitä toverin sai ja sukkelan kai,
Perin sopivan toimimaan.