"Oletko sinä kuninkaan uskollinen seuralainen?" kysyi Robin.
"Varmasti", vastasi Rikard. "Rakastan häntä kaikesta sydämestäni."
"Sen puheen vuoksi säästän puolet rahoistasi, herra apotti", sanoi Robin. "Anna minulle kaksikymmentä puntaa miehilleni jaettavaksi ja pidä toiset kaksikymmentä omiksi tarpeiksesi."
"Paljon kiitoksia", sanoi Rikard, "sinähän olet jalomielinen mies. Ja kuule, minä olenkin tullut tänne metsään juuri sinua etsimään ja pyytämään sinua tulemaan Nottinghamiin kuningasta tapaamaan; hänen mielensä tekee kovasti nähdä sinua, ja hän lähettää sinulle luotettavan saattueen, ja tässä on hänen sinettinsä sinua vakuuttamaan."
Rikard otti nyt kuninkaallisen sinetin viittansa alta ja näytti sitä. Robin notkisti kunnioittavasti sen edessä polvea, ja jokainen metsämies otti hupun päästään ja seisoi paljain päin.
"Mutta minulle kerrottiin", sanoi Rikard hämmästyneenä, "että sinä olet kuninkaalle uskoton mies, joka et piittaa laista mitään ja teet kaikenkaltaista ilkeyttä."
"Ei, herra apotti", vastasi Robin. "Minä vihaan väärämielisiä sheriffejä ja ahnaita munkkeja, mutta ketään koko maailmassa en rakasta niin kuin jaloa kuningastani, ja jos sinä olet hänen sanantuojansa ja kannat hänen sinettiään, lausun sinut tervetulleeksi metsään, ja tänään syöt päivällistä minun kanssani rakkaan kuninkaamme kunniaksi kokouspuumme alla."
Robin Hood kävi sitten taluttamaan apotin hevosta, kunnes he saapuivat leiriin, joka oli pystytetty Robinin ja hänen miestensä kokouspaikkana olevan valtavan tammen alle. Siellä Robin puhalsi torveensa, ja hänen miehensä riensivät paikalle, komppania toisensa jälkeen, iloisia, reippaita, toimeliaita miehiä, jotka olivat hyvissä puvuissa ja hyvin aseistettuja, ja joka mies notkisti kohteliaasti polvea johtajalleen.
"Kunniani kautta", ajatteli Rikard, "nämä miehet ovat hänelle kuuliaisempia kuin omat mieheni minulle."
Nopeasti valmistettiin hieno juhla-ateria, ja valepukuinen kuningas miehineen asettui syömään. Rikard oli nälissään ja söi ja joi ja nautti halukkaasti metsän antimia.