Henkipatot nauroivat täyttä kurkkua nähdessään ison luutnanttinsa pitkin pituuttaan nurmikolla ja sitten kajahti vielä äänekkäämpi huuto, sillä Robin Hood oli ampunut ohi ja hänenkin oli kärsittävä rangaistus epäonnistumisestaan.
"Jos minun on kärsittävä kirkon rangaistus", sanoi Robin nauraen, "niin sallikaa minun itse valita rankaisijani. Herra apotti, anna minulle korvapuustini."
"Ei, johtaja", vastusteli Tuck munkki, "sittenhän välttäisin koko rangaistuksen, sillä mitä voimaa tuollaisessa lihavassa apotissa on? Hänen iskunsa ei vaikuttaisi sen enempää kuin jos kaislalla lipsauttaisi."
"Älä sano niin, munkki!" kivahti Rikard, "et sinä ole tänään ainoa kirkollisessa puvussa oleva mies, jolla on jonkin verran voimaa käsivarressaan."
"Viis minä sinun käsivoimistasi", sanoi Tuck pilkallisesti. "Voisit antaa minulle korvapuustin, ja tuskin tietäisin, mikä on korvaani kutkuttanut."
"Niinkö luulet!" huudahti valeapotti ja hypähti seisaalleen. "No niin, teen sinulle rehellisen tarjouksen, munkki. Minä kestän sinun iskusi, jos sinä kestät minun."
"Ja minäkö saan iskeä ensin?" huudahti vahva munkki innoissaan.
"Niin saat", sanoi toinen.
"Hyvä!" karjui Tuck iloissaan. "Kautta messun, ellen minä säilytä päätäni, niin antaa soida sitten."
Luvaten täten kaataa apotin auttamattomasti maahan Tuck Munkki kietaisi pukunsa hihat ylös ja paljasti ruskean käsivarren, jossa lihakset pullistuivat muhkuroina ja harjanteina, kun hän aukaisi ja sulki valtavan nyrkkinsä.