Mutta taas Pikku John huusi: "Armoa, Sire, armoa!" ja seuraavassa hetkessä katsojien hämmästys yhä lisääntyi. Sillä heidän hyvä ystävänsä sir Richard Lee saapui ratsastaen aukiolle heitä tervehtimään, ja tuskin oli hän nähnyt apotin, kun kiireesti laskeutui hevosen selästä ja lankesi polvilleen Pikku Johnin viereen.
"Onko mitään palvelusta, jota uskollinen ritari voi toimittaa kuninkaalleen?" sanoi sir Richard. "Jos on, olen teidän majesteettinne käskettävissä."
"Kuningas!" huudahti Robin kummissaan.
"Kuningas!" kaikui henkipattojen suusta, ja joka ainoa notkisti polvensa tuon uljaan, apotin puvussa olevan miehen edessä.
"Oi kuningas", sanoi Robin Hood,
"Mä armoa anelen
Nyt alla kokouspuumme tään
Niin muille kuin itsellen'."
"Armon te saatte", sanoi Rikard hymyillen. "Varmaankin olisi tuommoinen joukko kelpo miehiä paremmin paikallaan minun palveluksessani kuin maanpakolaisina täällä metsässä. Mitä arvelet, Robin Hood? Tahdotko olla minun miehiäni ja palvella minua tästä lähtien?"
"Tahdon, armollinen herra", huusi Robin Hood. "Olen teidän palvelijanne tästä päivästä alkaen ja ikuisesti!" ja hänen miehensä toistelivat näitä sanoja ja tekivät lujalla äänellä uskollisuudenvalansa Rikard Leijonamielelle.
"Onko sinulla vihreitä pukuja varalla, Robin?" kysyi kuningas, "sillä tosiaankin pitäisin mieluummin metsätakkia kuin näitä tummia vaatteita", ja hän heitti apotinviittansa yltään.
"On paljonkin, armollinen ruhtinas", vastasi Robin Hood ja riensi toimittamaan kuninkaalle ja hänen seuralaisilleen Lincolnin-vihreitä vaatteita, samanlaisia kuin henkipatoilla oli.
Tässä valepuvussa he palasivat Nottinghamiin, kuningas ja Robin Hood ja koko henkipattojen joukko. Mutta kun Nottinghamin asukkaat näkivät ison, vihreissä pukimissa olevan miesjoukon lähestyvän kaupunkiaan pelästyivät he hirmuisesti.