Eräänä ihanana päivänä, kun metsä oli vehreimmillään ja hempeimmillään ja aurinko loi valo- ja varjokuvioita pehmeälle nurmikolle, olivat Robin Hoodin miehet niin iloisella päällä, että päättivät viettää vapaapäivää. He juoksivat kilpaa ja hyppivät kuin iloiset koulupojat, he huhkivat metsäsauvoillaan, painivat, tanssivat, harjoittivat joka lajia metsäurheilua. Mutta vihdoin he päätyivät siihen urheiluun, joka heille oli tutuinta ja rakkainta, nimittäin hyvällä pitkälläjousella ampumiseen. Yrittivätpä he sitä tai tätä, lopuksi he kuitenkin aina varmasti ryhtyivät rakastamaansa jousiurheiluun.
Eri joukkueina he lähtivät metsään hirveä pyytämään, ja yhden joukkueen
muodostivat Robin Hood, Pikku John, Much Myllärinpoika ja Puna-Will.
Pian he näkivät hirvilauman käyvän laitumella hyvän matkan päässä, ja
Robin Hood sanoi:
"Ken saa nyt härkään sattumaan,
Ken kaataa naarahan,
Viissataa jalkaa matka on.
Ken ampuu johtajan?"
Sitten Puna-Will ampui uroksen ja Much naaraan, mutta Pikku John jännitti ison jousensa, irroitti kimpusta mahtavan nuolen ja lennätti sen suristen suoraan ison johtajahirven sydämeen enemmän kuin viidensadan jalan päästä.
"Hyvin ammuttu!" huudahti Robin Hood. "Jumala sinua siunatkoon, Pikku
John! Sadan mailin päästä saa hakea sinun vertaistasi jousimiestä."
Kuullessaan tämän alkoi Puna-Will nauraa.
"Ei sinun tarvitse sadan mailin päähän mennä, Robin", hän sanoi.
"Lähempääkin sinä hänen vertaisensa löydät."
"En minä ainakaan tiedä, mistä sellaista lähtisin hakemaan", vastasi
Robin Hood.
"No Fountainin luostarista!" huusi Puna-Will. "Siellä tapaat ovenvartijamunkin, joka pystyy jännittämään jousen kilpaa kenen kanssa hyvänsä. Hän voittaa Pikku Johnin, niin, jopa sinutkin."
Robin Hood höristi korviaan. Hänen mielihimonsa houkutella puolelleen uljaita miehiä heräsi tuotapikaa, ja hän vannoi viipymättä hakevansa käsiinsä tuon kuuluisan munkin. Eli vanhan balladin sanoilla: