"Seis!" huudettiin. "Kuka olet, joka ylpeästi kuljet kuninkaan metsän läpi?"
Nuorukainen kääntyi ja näki viisi tai kuusi miestä laajan piikkipaatsamapensaan varjossa. Yhtä lukuunottamatta kaikki istuivat maassa ja tämä se juuri puhui. Ensi näkemältä nuorukainen tunsi heidät kuninkaan metsän- ja hirvenvartijoiksi, ja hän tervehti heitä kunnioittavasti kumartaen. Sitten hän vastasi miehelle, joka oli häntä puhutellut ja jonka paremmat varusteet ja hopeinen metsästystorvi ilmaisivat hänet päämetsänvartijaksi.
"Nimeni", vastasi pitkä nuorukainen, "on Robert Fitzooth, vaikka monet sanovat minua Robin Hoodiksi. Vanhempani ovat kuolleet, ja olen matkalla Nottinghamiin."
"Miksi sinne menet?"
"Toivon pääseväni kuninkaan metsänvartijaksi."
Mies nauroi ivallisesti. "Helpommin sanottu kuin tehty", hän murahti. "Jokainen maaton mies ja isännätön lurjus yrittää liittyä meidän uljaaseen seuraamme. Mitä hyötyä meillä olisi sinun tapaisestasi pojannaskalista? Miestä me tarvitsemme eikä sinulla ole muuta kuin miehen jousi."
"Tuo on enemmänkin kuin tavallisen miehen jousi", huusi toinen metsänvartija. "Katsokaa, miten jykevä se on. Enpä usko tuollaisen poikanulikan pystyvän sitä jännittämään."
"Jännittämäänkö?" ilkkui päämetsänvartija, "vielä mitä, hän kantaa sitä vain turhamaisuudesta."
Robinin kirkas silmä välähti ja hänen verevät kasvonsa karahtivat punaisiksi.
"Uskallan kilpailla sen jännittämisessä teidän jokaisen kanssa", hän huusi.