"Tuosta saatte neljäsataa puntaa, herra ritari!" sanoi Robin Hood. "Älkää milloinkaan sanoko, ettei maailmassa ole sääliväisyyttä. Vaikka ette sitä tavannut ystävissänne ettekä maatanne tavoittelevassa ylpeässä kirkonmiehessä, olette sitä tavannut metsän rosvoissa. Laske rahat, Pikku John!"
Rahat laskettiin ja laukun todettiin sisältävän täsmälleen neljäsataa puntaa, juuri sen määrän, joka ritarilta puuttui ja jonka vuoksi hän oli niin murheellinen.
Mitä ritariin tulee, hän oli kerrassaan pökerryksissä hämmästyksestä ja kiitollisuudesta. Hän ei voinut muuta kuin tuijottaa laukkuun ja sitten Robin Hoodiin ja taas kääntää katseensa rahoihin; hän oli niin ihmeissään, ettei kyennyt sitä sanoin ilmaisemaan.
Kun hän vihdoin sai puhelahjansa takaisin, hän kiitti ja siunasi tuhannesti miehiä, jotka olivat pelastaneet hänen kotinsa ja kontunsa ja auttaneet hänen perhettään.
"Hänen vaatteensa ovat hyvin kuluneet, johtaja", kuiskasi Pikku John, "anna hänelle hyvät vaatteet."
"Sulla, johtaja, verkaa jos sarkaakin
On vihreää, punaista.
Ei ykskään Englannin kauppamies
Voi kanssasi kilpailla."
Täysinäisestä varastohuoneesta vieritettiin sitten kangaspakkoja, ja Pikku John mittasi kangasta puvuksi. Ja melko hyvällä mitalla sitä tulikin, sillä Pikku John käytti kuusijalkaista metsäsauvaansa yardin mittana ja antoi siis kaksinkertaisen määrän Ja he antoivat ritarille vereksen hevosen ja uuden satulan ja paljon muitakin tavaroita kunnes hän oli yhtä pulska ja iloinen, kuin äsken oli ollut kurja ja surullinen.
Kun hän oli valmis lähtemään, hän sanoi Robinille: "Minä olen sir Richard Lee ja kiitän teitä kaikesta sydämestäni erinomaisen jalomielisestä lainastanne. Sanokaa siis, milloin minun on se maksettava takaisin, jos asiani paranisivat?"
"Tulkaa tapaamaan minua tähän samaan paikkaan tästä päivästä kahdentoista kuukauden kuluttua", vastasi Robin, "silloin otamme asian uudelleen puheeksi."
Ja niin sir Richard lähti matkoihinsa Englannin onnellisimpana miehenä.