"Yö on lähellä", hän sanoi, "kukaan ei enää tänään mene tästä ohitse", ja hän palasi leiripaikalle, jossa iso nuotio roihusi rauhallisella aukiolla. Miehet istuivat nuotion ympärillä naureskellen ja jutellen keskenään.
Heti seuraavana aamuna tämän jälkeen lähti Robin Hood Pikku Johnin ja
Much Myllärinpojan seurassa taas pitämään silmällä samaa metsätietä.
Kun toisena aamuna Robin Hood
Oli väijymäpaikallaan
Sama mies tuo kulkevi tietä taas,
Mutta nyt kovin murheissaan.
Oli heittänyt yltänsä eilisen
Punapukunsa hilpeän.
Joka askelella nyt huokaillen
Hänen kuuli ähkivän.
"Mikä nyt on hullusti?" sanoi Robin Hood Pikku Johnille. "Näin saman miehen eilen illalla, eikä niin iloista nuorta keikaria ollut toista maailmassa. Metsät raikuivat hänen iloisesta laulustaan, ja nyt hän näyttää kuin menisi hautajaisiin. Hae hänet tänne. Tahdon tietää syyn tähän äkilliseen muutokseen."
Pikku John ja Much astuivat siis esiin ja pyysivät lauluniekkaa pysähtymään. Mutta tämä ei ollutkaan pelkuri. Hän jännitti jousensa ja valmistautui puolustautumaan, jos he hyökkäisivät hänen kimppuunsa.
"Ei", sanoi Pikku John, "ei ole mitään syytä ampua. Laske jousesi. Meillä ei ole mitään pahaa mielessä, päällikkömme haluaa vain puhua kanssasi. Katso, hän seisoo tuolla puun alla metsässä."
He veivät siis trubaduurin Robin Hoodin luo, ja tämä tervehti häntä mitä kohteliaimmin ja sanoi: "Olisikohan sinulla rahoja säästössä iloisille miehilleni ja minulle?"
"Melko vähän on minulla rahaa", vastasi surullinen trubaduuri, "vain viisi shillingiä kaiken kaikkiaan ja tämä sormus."
Robin otti sormuksen ja katseli sitä.