"Mutta tämähän on vihkisormus", hän sanoi.
"Niin on", vastasi trubaduuri, "ja se on ollut minulla jo seitsemän vuotta ja luulin tarvitsevani sitä tänään. Mutta nyt onkin neito otettu minulta, ja kuka hyvänsä voi saada tuon sormuksen. Minä en sitä enää tarvitse."
"Kerropa minulle kaikki", sanoi Robin. "Asiassa on siis tapahtunut jokin muutos. Eilen illalla sinä olit iloinen kuin lintu oksalla ja nyt olet synkkä ja surullinen."
"Mitä", huusi trubaduuri, "näitkö minut eilen illalla? Niin tosiaankin, silloin olin iloinen. Luulin olevani matkalla häihini, ja morsiameni oli koko Pohjois-Englannin viehättävin tyttö, mutta tänään on sydämeni murtunut. Hänet on otettu minulta ja annetaan rikkaalle, vanhalle ritarille."
"Äkkiäpä hän on muuttanut mieltään", sanoi Robin Hood.
"Ei!" huudahti trubaduuri. "Ei hän ole mieltään muuttanut. Hän rakastaa minua yhtä uskollisesti kuin ennenkin. Mutta hänen ystävänsä eivät tahdo tietää minusta mitään, koska minulla ei ole maita eikä rikkauksia. He pakottavat hänet menemään naimisiin vanhan ritarin kanssa vielä tänä päivänä", ja taas hän huokasi, aivan kuin hänen sydämensä olisi ollut pakahtumaisillaan.
"Mikä on nimesi?" kysyi Robin Hood.
"Nimeni on Allan-a-Dale", sanoi nuori mies.
"No niin, Allan-a-Dale, minä olen Robin Hood", sanoi kuuluisa henkipatto, "ja mitä sinä annat minulle, jos autan sinua ja rakastettuasi?"
"Mulla lääniä ei", virkkoi nuori mies,
"Eikä rahoja rikkaiden,
Mutta vannoa voin, käsi kirjalla,
Olla orjasi uskollinen."