"No niin", sanoi Robin, "luullakseni me pidämme itseämme melko hyvinä ampujina, ja olisi synti ja häpeä antaa jonkun siepata tuo kunnianimi meidän edes yrittämättä siitä kilvoitella."
"Ole varuillasi, johtaja!" sanoi muuan hänen seuralaisistaan, roteva jousimies nimeltään David Doncasteriläinen. "Olen kuullut, että kilpailut ovat vain salajuoni, jotta meidät houkuteltaisiin kaupunkiin ja sitten petettäisiin."
"Tuo on pelkurin puhetta", sanoi Robin Hood. "Olipa se juoni tai ei, minä ainakin menen sinne."
"Miten käynee vain, koen onneain
Kun pilkkahan ammutaan."
"Niin menemme", sanoi Pikku John, "ja minulla on suunnitelma mielessäni, miten pääsemme sinne turvallisesti. Jätämme kotiin Lincolnin-vihreät viittamme ja takkimme ja pukeudumme kilpailuun menevien maalaisten tavoin. Silloin sheriffin miehet eivät tunne meitä."
"Kuka valkea, kuka punainen,
Ken ruskea, keltainen;
Mitä seuranneekin, kilpaillaan
Valepuvussa jokahinen!"
"Hyvä, hyvä!" huusi johtaja. "Me seuraamme sinun ehdotustasi, Pikku
John."
Tuli sitten suurten ampumakilpailujen päivä, ja Robin Hood ja hänen parhaat jousimiehensä lähtivät Nottinghamiin. He eivät marssineet yhtenä joukkona, sillä se olisi herättänyt ihmisten huomiota, vaan matkasivat kaksin ja kolmin hajallaan suuressa maalaisjoukossa, joka oli matkalla Nottinghamiin katsomaan päivän urheilujuhlaa. Ainoallakaan ei ollut yllään Lincolninvihreää pukua. Pikku Johnilla oli sininen nuttu ja huppu, Much Myllärinpoika oli ruskeissa, Puna-Will valkoisissa, Will Stutely keltaisissa, ja yksinään asteli repaleiseen, punaiseen takkiin ja huppuun pukeutunut mies, ja se oli Robin Hood. Kun Robin tuli kaupungin portille, hän marssi suoraan sisään, jousi olkapäällä. Portin vieressä seisoi muutamia sheriffin miehiä, jotka tunsivat henkipatot. He pitivät tarkkaa vaaria nähdäkseen, tuntisivatko he vihollisensa paikalle keräytyvän väkijoukon seasta.
Kun tuo ryysyinen punatakkinen veitikka tallusteli portista sisään, he katselivat häntä, mutta eivät voineet uneksiakaan, että siinä oli heidän päävihollisensa. Robinilla oli laastaritilkku vasemman silmän päällä, partansa hän oli tätä tilaisuutta varten antanut kasvaa karkeaksi ja takkuiseksi, ja hän käydä löntysteli typerän näköisenä.
"Katsopa tuotakin punapukuista hölmöä", virkkoi nauraen eräs metsänvartija, "näyttää siltä, että jokainen repaleinen renttu rämpii tänne tänään sadankin mailin päästä toivoen voittavansa kultaisen nuolen."