Joukko seisoi hiljaa, ja kirveeniskut kaikuivat kaukaa.
"Juokse Dickon", sanoi joukon johtaja miehelle, joka oli puhunut, "ja tuo heidät tänne ja ota mukaasi halkoreki."
Dickon riensi matkaan ja palasi vähän ajan kuluttua mukanaan puunhakkaajat ja heidän rekensä.
"Nostakaa lurjus maasta", käski päämetsänvartija, "heittäkää hänet rekeen ja vetäkää edellämme kaupunkiin."
Puunhakkaajia oli kolme, ja kaksi heistä totteli kiireesti, kolmas sen sijaan vastahakoisemmin. Kaikki he kuuluivat halvimpaan työntekijäluokkaan ja heillä oli yllään karkea puku, lehmännahasta tehty nuttu sekä samasta aineesta valmistetut anturakengät ja säärystimet, eikä heidän takkuista tukkaansa verhoamassa ollut minkäänlaista päähinettä. Kaksi heistä oli vanhoja miehiä, ja nämä olivat kärkkäät tottelemaan metsätyrannin antamia käskyjä; kolmas oli vankkarakenteinen, leveäharteinen, kolmenkymmenen ikäinen mies, joka, kuten sanottu, lähti hitaammin täyttämään käskyä. Yhdessä he kuitenkin nostivat Robinin maasta ja heittivät hänet rekeen, jossa oli kahdelle edestä kaarevalle saarnipuiselle jalakselle asetettu lankkukehys. Sitten talonpojat tarttuivat vetoköysiin, ja karkeatekoiset ajoneuvot liukuivat kevyesti lyhyttä, kankeaa ruohoa pitkin.
Vajaat puoli mailia kuljettuaan he saapuivat kivikkoiselle tielle, ja nyt reki kolisi ja hyppeli ja viskeli hirvennahkaista kääröä ja siinä olevaa miestä puolelta toiselle. Robin ei kokonaan viskautunut pois, sillä reen kummallakin laidalla oli vaajarivi estämässä kuorman putoamista, mutta hän heittelehti laidalta toiselle kykenemättä auttamaan itseään, raakojen metsänvartijoiden täyttä kurkkua ilakoidessa vankinsa toivottoman tilan johdosta. Nahka puristi Robinia kamalasti, ja kun se joka hetki kutistumistaan kutistui, teki hänen mielensä huutaa tuskasta. Mutta hän puri hampaansa yhteen ja pysyi äänettömänä, sillä hän tiesi, että hänen voihkinansa vain huvittaisi raakoja metsänvartijoita.
Äkkiä heiluva reki pysähtyi. Päämetsänvartija hypähti eteenpäin ja iski jousellaan hirvittävällä voimalla talonpoikaa hartioihin.
"Vai niin, lurjus!" hän huusi, "etkö olekaan halukas vetämään. Mitä, aiotko osoittaa saksilaista härkäpäisyyttäsi meille, metsäherroille!" Ja satelemalla sateli iskuja miehen päähän ja hartioihin.
Puunhakkaajan käsi laskeutui hänen vyössään olevan leveäteräisen puukon päähän, mutta kun toinen vanhoista miehistä huudahti, hän otti kätensä pois ja veti kuin hevonen, joka on saanut maistaa kiihottavaa ruoskaa.
"Will, poikani!" huusi vanha mies väräjävin äänin. "Vedä! vedä! älä suututa metsänvartijaa."