"No niin, jos teidän on mentävä!" huusi taitava roisto, "niin tässä on vielä yksi ja onnea matkalle!" ja hän antoi kummallekin henkipatolle hirmuisen sysäyksen ja kääntyi takaisin ja jatkoi iloisena matkaansa.
Kun Pikku John ja Vihreä Yrjö huomasivat olevansa todella vapaat tuosta pelottavasta kerjäläisestä, he pysähtyivät lähteen luo ja huuhtoivat jauhot silmistään. Mutta kun he vihdoin saattoivat nähdä, ei ahdistajasta näkynyt enää jälkeäkään. Hän oli poikennut metsään ja tyystin hävinnyt. Heidän ei siis auttanut muu kuin palata päällikkönsä ja Puna-Willin luo.
"Mutta miten on tämä ymmärrettävä?" sanoi Robin Hood. "Te lähditte ajamaan kerjäläistä takaa, mutta näytättekin olleen myllyssä, sillä vaatteenne ovat aivan jauhoissa."
Pikku John virnisteli, sillä vaikka hän olikin joutunut alakynteen karttuleikissä, käsitti hän asian naurettavan puolen.
"Saimme me kerjäläisen kiinni, johtaja", hän sanoi, "ja hän tahtoi vapautua isosta pussistaan", ja niin hän kertoi jutun jauhoista ja isosta ryhmysauvasta.
Robin Hood ja Puna-Will eivät voineet olla nauramatta tälle hullunkuriselle jutulle, ja Puna-Will nauroi kaikista makeimmin, sillä hän ei ollut saanut maistaa kerjäläisen sauvaa.
"No niin, kerjäläinen on tällä kertaa suoriutunut voittajana", sanoi Robin Hood, joka osasi antaa arvoa urhoolliselle vastustajalle, "ja meidän on palattava metsään eikä meillä ole muuta näytettävää kuin pelkkiä ruhjevammoja tämänpäiväisen työn tuloksena, ja onpa hän, kautta Maarian, peitonnut teidät kaksi vielä pahanpäiväisemmin kuin minut."
"Minulla tulee olemaan ruumis hellänä koko viikon", murisi Pikku John.
"Ja minä olen kauttaaltani sininen ja punainen", sanoi Vihreä Yrjö.
"Luullakseni olisi meidän paras vaieta koko asiasta", tuumi Robin Hood, "tai saamme ikuisen häpeän siitä, että annoimme ovelan kerjäläisen päästä meistä voitolle."