"Piispa on tätä nykyä Nottinghamin kaupungissa", sanoi Lobb, "ja huomenna hän ratsastaa Barnesdalen metsän läpi. Hän on kokoillut kirkontilusten verorahoja, ja hänen laukkunsa ovat varmasti kultaa ja hopeaa pullollaan, sillä hän on kiskonut jokaiselta täyden määrän, vaikka ajat ovat ahtaat ja raha tiukassa. Leskiltä ja orvoilta hän on kiristänyt viimeisen rovon eikä ole antanut anteeksi penniäkään niistä raskaista ja kohtuuttomista veroista, joita hänen alustalaisensa saavat maksaa."
"Oh!" sanoi Robin Hood rauhallisesti, "mielestäni on jo aika opettaa vähän tapoja tuolle korskealle kirkkoruhtinaalle. Kutsunpa hänet päivälliselle."
Lobb irvisti, sillä hän tiesi, mitä puhe merkitsi. Rikas sortaja saisi
Robin Hoodin kanssa syötyään kalliisti maksaa päivällisensä.
Seuraavana päivänä Robin vahvan miesjoukon seuraamana lähti siihen osaan metsää, minkä kautta piispan piti matkata.
"Hei kaatamaan riistaa", sanoi urhea Hood,
"Pulska hirvi te surmatkaa,
Sillä Herefordin piispa syö kanssani nyt
Ja sen kalliisti maksaa saa."
Hirvi kaadettiin ja asetettiin ruohoiselle aukiolle tien viereen, ja sen ympäri kokoontuivat Robin Hood ja kuusi hänen miestään; muu osa joukkoa väijyili piilossa.
Robin ja hänen miehensä olivat pukeutuneet köyhiksi lammaspaimeniksi. Lincolnin-vihreän pukunsa he olivat riisuneet yltään ja kätkeneet jousensa ja miekkansa sekä pukeutuneet vanhoihin, repaleisiin, harmaisiin tohvelikangaspukuihin. Kädessä heillä oli pitkä paimensauva. Näissä varusteissa he näyttivät perin viattomilta, ja kun Herefordin piispa tuli ratsastaen tietä pitkin, pitkä saattojoukkue mukanaan, hän luuli heitä tavallisiksi lammaspaimeniksi, jotka viettivät vapaapäivää, sillä he olivat sytyttäneet nurmelle nuotion ja pyörivät piirissä sen ympärillä.
Mutta kun piispa lähelle saapuessaan näki, että he paistoivat pulskaa, lihavaa hirveä, hän suuttui kovasti. Hänen mielestään vain ylhäisellä ja rikkaalla kirkonmiehellä oli oikeus syödä jaloa metsänriistaa, ja hän uskoi yllättäneensä joukon salametsästäjäroistoja.
"Mitä teettekään täällä", heti piispa nyt huus,
"Tai kelle on puuhanne?
Miks hirven te, pieni kun joukkonne on,
Kuninkaallisen kaadatte?"
"Oomme paimenia", virkkoi urhea Hood,
"Meitä lammas jo tympäyttää,
Teki mielemme lystäillä päivä tää,
Vähän hirveä kärventää."